Helppo mustikkapiirakka
- Annosmäärä8 annosta
- Valmistusaika30 - 60 min
- Gluteeniton
Helpon mustikkapiirakan pohja valmistuu nopeasti vain sekoittamalla ainekset keskenään. Kaurajauhot tekevät pohjasta erityisen murean ja maukkaan. Noin 0,60€/annos.*
- Gluteeniton
Ainekset
8 annosta
Pohja | |
---|---|
75 g | tai |
1/2 dl | sokeria tai |
1 | tai |
2 1/2 dl | tai |
1 tl | tai |
1/2 tl | kardemummaa tai |
Täyte | |
1 ps (200 g) | tai |
2 tl | tai |
1 prk (200 g) | tai |
1 | tai |
1/2 dl | sokeria tai |
1 tl | tai |
Valmistus
30 - 60 min
Sulata rasva leivontakulhossa mikrossa. Sekoita joukkoon sokeri ja kananmuna.
Lisää keskenään sekoitetut kaurajauhot, leivinjauhe ja kardemumma.
Levitä löysähkö taikina taikinakaapimella piirakkavuoan pohjalle (Ø 24 cm). Voit painella taikinaa myös hieman reunoille.
Sekoita perunajauhot jäisten marjojen joukkoon. Ripottele marjat pohjalle.
Sekoita täytteen kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada seos marjojen päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Jos reunat alkavat tummua liikaa, voit paiston loppuvaiheessa peittää piirakan kevyesti foliolla. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.
Voit tehdä piirakan myös tuoreista mustikoista, jolloin marjojen joukkoon ei tarvitse lisätä perunajauhoja. *Annoshinnat on laskettu K-citymarket-ketjun hintatason mukaan 05/2022. Tuoretuotteiden hinnat vaihtelevat sesongeittain.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voisit pitää myös näistä
- 30 - 60 min3,9(56 arviota)
- 30 - 60 min3,9(141 arviota)
- yli 60 min3,9(10 arviota)
- 30 - 60 min3,8(71 arviota)
- 30 - 60 min3,9(36 arviota)
- 30 - 60 min4,3(31 arviota)
- 30 - 60 min4,1(194 arviota)
- yli 60 min4,1(37 arviota)
Arvostele resepti
ka. 3,9 (558 arviota)
- Heidi Hopearoihu3 päivää sittenMitenkä tämän saa tallentua? Tein tätä vuosia sitten ja nyt olin reseptin inohtanut.
- Pike piirakan paistaja27 päivää sittenKäytin 1,5 dl vehnäj., 1 dl ruisjauhoja. Mustikoita n.170 g. Jauhotetuin sormin painelin taikinan vuoan pohjalle myös reunoille n.0,5cm paksuisena niin riitti koko vuokaan, halkaisija 26 cm(sisämitta). Tuli hyvä murea piirakka! Teen varmaan tätä monesti, joten kiitos hyvästä ohjeesta🤩
- K-Kuluttajapalvelu1 kuukausi sittenEpävarma, ohje on testattu vain valmiilla kaurajauhoilla. Halutessasi voit kokeilla niiden tilalta myös kaurahiutaleita, jotka jauhat hienoksi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että silloin jauhojen karkeudessa saattaa olla eroa valmiiseen kaurajauhoon verrattuna.
- Epävarma1 kuukausi sittenVoiko kaurajauhon korvata vaikka kaurahiutaleilla jos ne jauhaa jauhoiksi??
- K-Kuluttajapalvelu4 kuukautta sittenLaura, ohje on testattu vain kermaviilillä, mutta se toimii todennäköisesti hyvin myös maitorahkalla.
- Laura4 kuukautta sittenVoikohan kermaviili tilalle laittaa rahka?
- K-Kuluttajapalvelu6 kuukautta sittenEsteri57, rakenteen kannalta hyviä maidottomia vaihtoehtoja kermaviilille ovat kaurafraiche ja Alpro Greek Style soijavalmiste. Halutessasi voit kokeilla myös kauravispiä, jolloin lopputulos on löysempi.
- Esteri576 kuukautta sittenVoisko kermaviilin tilalta käyttää kauravispiä?
- Ripsa8 kuukautta sittenVehnää ja ruista jauhoina. Hyvä ohje, tehty jo monet marjapiirakat!
- Kessu629 kuukautta sittenAivan ihana piirakka
- Tarja10 kuukautta sittenOlen saanut reseptin aiemmin muualta, ja tästä tuli heti suosikkipiirakkani. Käytän tavallista kaurajauhoa, mutta myös luontaisesti gluteeniton käy hyvin. Mielestäni erittäin hyvä ja helppo. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
- Kaija10 kuukautta sittenOli kyllä hyvää! Aijon käyttää tätä ohjetta aina
- Marjastaja11 kuukautta sittenHelppo ja nopea ohje. Käytin hieman isompaa piirakkavuokaa ja taikinaa riitti hyvin reunoille saakka ja pohjasta tuli riittävän paksu. Jauhoina käytin 2dl vehnäjauhoa ja 0,5dl ruisjauhoa. Käytin punaherukkaa ja raparperia, ei liian kostea kun antoi jäähtyä kunnolla.
- K-Kuluttajapalvelu1 vuosi sittenTupu, vehnäjauhoja voi laittaa saman verran kun kaurajauhoja, eli 2 1/2 dl.
- Tupu1 vuosi sittenJos haluaa korvata gluteenittomat jauhot kokonaan vehnäjauhoilla niin tuleeko niitä saman verran kuin kaurajauhoja ?
- K-Kuluttajapalvelu1 vuosi sittenInnokas leipuri, valitettavasti kaikille resepteillemme ei ole laskettu ravintosisältöä.
- Innokas leipuri1 vuosi sittenKuinka monta kaloria/100g piirakassa on? Piirakka on erittäin maukas ja hyvät mittasuhteet!
- K-Kuluttajapalvelu1 vuosi sittenEpätoivoinen, resepti on testattu K-Koekeittiöllä reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Voit halutessasi kokeilla jättää kananmunan pois tai käyttää pelkkää valkuaista. Kananmuna on usein leivonnan perusraaka-aine, joka esimerkiski kuohkeuttaa ja sitoo taikina. Kananmuna on kuitenkin korvattavissa myös muilla raaka-aineilla. Hyvin varustetuissa ruokakaupoissa on saatavilla veteen sekoitettavaa kananmunankorvikejauhetta. Lisäksi piimä, maitorahka, jogurtti sekä banaani- ja hedelmäsoseet sitovat ja mehevöittävät taikinoita. Leivinjauhetta voi käyttää hieman tavallista enemmän leipoessa ilman kananmunaa.
- Epätietoinen1 vuosi sittenJos en voi käyttää ohjeeseen munaa,vaan pelkästään valkuaista,niin onnistuuko piirakka?Millä voin korvata munan?
- Kirsi2 vuotta sittenVäittäisin jopa että resepti täydellinen! Tällä ei voi epäonnistua. Suosittelen lämpimästi <3
- K-Kuluttajapalvelu2 vuotta sittenE, jos voin haluaa korvata kannattaa se mielummin korvata margariinilla, joka on niin ikään kiinteää kylmänä ja kovettuu, näin rakenne pysyy samalaisena eikä pohjasta tule liian nestepitoista.
- E2 vuotta sittenVoiko voin sijaan käyttää rypsiöljyä?
- Hyvä ja maukas2 vuotta sittenHelppo ja maukas resepti. Parempi kuin hyvä.
- Oikein hyvä ja helppo piiras2 vuotta sittenIhme valitusta. Maukas ohje, mustikkapiirakassa pitää olla paljon mustikkaa. Ja kun jäisenä laittaa, ei tullut ollenkaan löysää. Pitää tietysti antaa pari tuntia olla uunista ottamisen jälkeen. Pohja on tosi mureneva. Toisella kerralla, kun tein, laitoin 2dl kaurajauhoja ja puoli desiä vehnäjauhoja, niin pohja pysyi oikein hyvin kasassa. En tiedä sitten, että jos gluteiinittomana haluaa pitää, niin toimivatko gluteiinittomat muut jauhot samalla tavalla.
- Piiras3 vuotta sittenTaikinaa oli ihan liian vähän 24 cm vuokaan, huomasin sen kun olin jo levittämässä taikinaa vuokaan. Eli jouduin alkaa alusta uudelleen, että saan vielä toisen saman verran taikinaa. Valmis piirakka ei pysy kasassa, syötävä muussina. Ei jatkoon.
- K-Kuluttajapalvelu3 vuotta sittenPiiras, harmillista kuulla että taikinaa on liian vähän 24cm kokoiseen vuokaan sekä valmis piiras on murentunut. Välitän palautteesi eteenpäin tiedoksi reseptin tekijöille.
- MakuOk3 vuotta sittenOnneton ohje, mustikoita aivan liikaa. Vähintään puolet pois jos et halua syödä keskustaa pillillä.
- Aamu3 vuotta sittenHyvä ohje, mukavan rapsakas pohja! Taikina on todella löysää, mutta paistui silti yllättävän hyvin. En levittäisi taikinaa piirakkapohjan reunoille, sillä se palaa herkästi. Mustikoita laitoin vähemmän, eikä tullut liian vetistä. Suosittelen! :)