Ihanat jälkiruoat marjoista

Kesä on parasta aikaa herkutella marjoilla. Marjat ovat monipuolisia vitamiinipommeja ja flavonoidien lähteitä. Niitä siis saa syödä mielin määrin. Marjoista saa myös monta erilaista välipalaa ja ruokaa, niitä voi käyttää niin jugurteissa, rahkoissa, puuroissa ja juomissa kuin makeissa jälkiruoissakin. Niistä saa myös ihanasti väriä ruokapöytään kun käyttää niitä koristeena tai piristyksenä. Marjat sopivat myös kaikenlaisiin leivoksiin, kakkuihin ja piirakoihin. Suklaan makua täydentävät erityisesti hieman kirpeän makuiset marjat. 

Kuohkeat kakut marjoista

Valmista helppo marjajäätelökakku vähällä vaivalla. Maukas pohja koostuu pähkinästä, aprikoosista ja suklaasta. Pehmeä ja raikas mustaherukka-valkosuklaajuustokakku on mehevä tarjottava aterian päätteeksi. Valkosuklaan makeus ja mustaherukan kirpeys muodostavat herkullisen yhdistelmän. Smoothiekakku sopii vähäkalorisempaankin ruokavalioon jälkiruoaksi. Mustikka-banaanismoothiesta ja digestive- kekseistä muodostuva kakku on sekä terveellistä että hyvää. Jos haluaa näyttävämmän kakun kesän juhliin tai muihin tilaisuuksiin, on vadelmatäytekakku hyvä vaihtoehto. Juhlavan sokerimassakuorrutteen alta paljastuu ihanan raikas vadelmainen täyte. Koristekukat voi taiteilla massasta omin kykyjen mukaan. Toinen juhlavan kaunis kakku on mustaherukka-jogurttikakku. Sen raikas ja herkullinen maku sopii marjaisen maun ystäville. Eikä tietenkään sovi unohtaa perinteistä mansikkakakkua. Tämä klassikko on ollut monissa eri juhlissa mukana jo vuosikymmenten ajan.

Nopeat marjaiset jälkiruokakupit

Marjoista ovat itsestään jo herkullisia, siksi niistä saa hyviä yksinkertaisia jälkiruokia loihdittua. Kokeile kuumaa kinuskikastiketta ja marjoja. Tarjoile marjat pienistä kulhoista ja kaada kuuma kinuski päälle. Puolukkavaahto on ihanan kuohkea ja kirpeä jälkiruoka. Makeutta voi säädellä maun mukaan. Marja-banaanijäätelö on erittäin nopeasti valmistuva herkku, eikä kaloreitakaan tarvitse miettiä. Jälkiruoka on sekä terveellinen että maukas. Vanha kunnon marjakiisseli on samoin kevyt ja hyvä jälkiruoka. Laita mukaan erilaisia marjoja. Tarjoa kiisseli pehmeän kermavaahdon kanssa.

Herkuttele marjaisilla leivonnaisilla

Erilaiset marjaleivonnaiset ovat aina kesän suosikkeja. Hyödynnä mansikat, puolukat mustikat ja herukat ja leivo suussa sulavia jälkiruokia. Vadelma-kinuskitorttu on juustokakkumainen, mehevä herkku jossa on murotaikinapohja. Vadelma-suklaakuppikakut marenkikuorrutuksella on varmasti hitti tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Ihana marenki kruunaa vadelmaisen herkun. Kun taas aikaa on rajoitetusti, saa yllätysvieraillekin loihdittua nopeasti jälkiruoan. Pikapika mustikkapiirakka syntyy helposti jäisistäkin mustikoista.

Nauti kesän ihanista marjoista, tutustu muihinkin marjaresepteihimme!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.