Passion on ryppyinen makupommi

Punapassio eli passionhedelmä tai kärsimyshedelmä sisältää paljon upeaa makua, mutta vähän ulkonäköä. Älä anna ulkonäön huijata - passion on täynnä kirpeän rikkaita makuja! Passion sopii raikastamaan hedelmäsalaatit, kastikkeet, juomat ja jälkiruoat.

Kun passionhedelmän halkaisee, ulkonäkö muistuttaa hieman jopa pilaantunutta kananmunaa. Sen sijaan tuoksu ja maku ovat voimakkaan täyteläisiä muistuttaen hieman mansikkaa, ananasta ja appelsiinia. Hedelmässä on paljon pieniä, mustia kellertävän hedelmälihan ympäröimiä siemeniä. Suutuntuma on hieman limainen, mutta herkullisen aromaattinen.

Kypsän hedelmän tunnistaa hieman ryppyisestä rusehtavasta ulkokuoresta. Raaka sileäkuorinen passionhedelmä kypsyy huoneenlämmössä noin viikossa.Parhaiten hedelmä säilyy jääkaapissa. Sitä ei kuitenkaan kannata sielläkään sijoittaa aivan muiden kasvisten viereen, sillä se erittää paljon etyleeniä. 

Passionhedelmän voi syödä sellaisenaan lusikalla suoraan hedelmän puolikkaista. Se sopii myös hedelmäsalaatteihin, salaattikastikkeisiin ja jogurtin tai viilin joukkoon. Passion maustaa myös maito-, kerma-, rahka- ja jäätelöjälkkärit sekä erilaiset juomat, hyytelöt ja kastikkeet.

Passionhedelmäjälkiruoat

Raikas passion-marjapaistos maistuu jäähtyneenä vaniljajäätelön kera ja on varma valinta tarjottavaksi vieraille. Passionhedelmällä ja suklaakeksillä maustettu, marengilla kuorrutettu uunijäätelö on helppo valmistaa pieniin, uuninkestäviin annosvuokiin tai kuppeihin. Passionhedelmä sopii upeasti myös amerikkalaisen juustokakun kanssa. Juhla-aterian jälkiruoaksi sopii hienosti vaikkapa pirteä ananas-passionsalaatti, joka koostuu raikkaista hedelmistä ja viimeistellään passionkastikkeella.

 

Passionhedelmäreseptit

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.