Silakka-fenkolivuokaTestattu K-Ruoka koekeittiössä

Silakka-fenkolivuoka

  • Annosmäärä4 annosta
  • Valmistusaika30 - 60 min
  • Gluteeniton
  • Kananmunaton
Helposti valmistuva silakkavuoka saa uutta makua raikkaasta fenkolista, valkosipulista ja tuoreista yrteistä.
  • Gluteeniton
  • Kananmunaton

Ainekset

4 annosta
1 (275 g)
 
fenkoli
tai
1
 
sipuli
tai
600 g
 
silakkafileitä (tuore tai pakaste)
tai
1 tl
 
suolaa
tai
1/4 tl
 
mustapippuria
tai
1 prk (2 dl)
 
tai
4
 
valkosipulinkynttä
tai
1/2 dl
 
tai
2 rkl
 
tuoretta timjamia hienonnettuna
tai
1/2 tl
 
suolaa
tai

Valmistus

30 - 60 min
Huuhtele fenkoli, leikkaa siitä kovat varret ja kanta pois. Halkaise fenkoli ja höylää juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja viipaloi sipuli.
Aseta silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria.
Lado silakkafileitä, fenkolia ja sipulia vuokaan (tilavuus noin 2 l).
Hienonna valkosipulinkynnet sekä yrtit ja sekoita ne sekä suola kerman joukkoon. Kaada kerma vuokaan silakoiden päälle.
Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa silakat esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.

Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla

Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.

Valikoima ja hinnat kaupasta
  • Pirkka laktoositon ruokakerma 15% 2 dl UHT
    Pirkka laktoositon ruokakerma 15% 2 dl UHT
    0,49/kpl
    2,45/l
  • Pirkka suomalainen ruohosipuli ruukussa
    Pirkka suomalainen ruohosipuli ruukussa
    1,49/kpl
  • Fenkoli ulkomainen
    Fenkoli ulkomainen
    0,99/kpl
    4,95/kg
  • Pirkka mustapippuri kokonainen 75g
    Pirkka mustapippuri kokonainen 75g
    1,99/kpl
    26,53/kg
  • Sallinen Mustapippuri kokonainen 360g
    Sallinen Mustapippuri kokonainen 360g
    9,95/kpl
    27,64/kg
  • Meira mustapippuri kokonainen 27g pussi mauste
    Meira mustapippuri kokonainen 27g pussi mauste
    1,15/kpl
    42,59/kg
  • Järvikylä ruohosipuli ruukku Suomi 1lk
    Järvikylä ruohosipuli ruukku Suomi 1lk
    1,69/kpl
  • Sipuli peltokuivattu
    Sipuli peltokuivattu
    0,15/kpl
    1,49/kg
  • Pirkka sipuli 1kg Suomi 2lk
    Pirkka sipuli 1kg Suomi 2lk
    1,99/kpl
    1,99/kg
  • Pirkka sipuli 350g Suomi 2lk
    Pirkka sipuli 350g Suomi 2lk
    0,99/kpl
    2,83/kg
  • Pirkka jodioitu ruokasuola 1kg
    Pirkka jodioitu ruokasuola 1kg
    1,19/kpl
    1,19/kg
  • Pirkka Parhaat Himalajan suola 500g
    Pirkka Parhaat Himalajan suola 500g
    2,59/kpl
    5,18/kg
  • Meira ruokasuola 1kg jodioitu
    Meira ruokasuola 1kg jodioitu
    1,09/kpl
    1,09/kg
  • Pirkka suomalainen timjami ruukussa
    Pirkka suomalainen timjami ruukussa
    1,85/kpl
  • Järvikylä timjami rkk FI
    Järvikylä timjami rkk FI
    1,89/kpl
  • Valkosipuli ulkomainen kg
    Valkosipuli ulkomainen kg
    0,50/kpl
    9,95/kg
  • Pirkka yksikyntinen valkosipuli 100 g ulkomainen
    Pirkka yksikyntinen valkosipuli 100 g ulkomainen
    1,65/kpl
    16,50/kg
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.

Voisit pitää myös näistä

Arvostele resepti

ka. 4,1 (48 arviota)

  • Silakkafani
    2 vuotta sitten
    Oikein hyvä resepti, laitoin itse vielä sitruunankuorta ja -mehua. Kaurakermalla myös toimiva.
  • santeri123
    3 vuotta sitten
    silakka o hyvää iha hyvää mis ruuas tahasa.kala rulettaa!!!!!!!!!!!!!
  • ErkkiB
    3 vuotta sitten
    Tänään kokeiltiin, mutta valitettavasti kermamäärä jätti silakat märiksi ja mössöisiksi. Ehkä 0,8 dl voisi toimia paremmin. Paistoaika oli meillä lähes 40 min, mutta sekään ei saanut annokseen rapeutta. Fenkoli on maukas ruoka-aines, jota mielellään käyttää.
  • Mr.Silakka
    3 vuotta sitten
    onko silakkapihvit maukkaita?
  • Cousin49
    4 vuotta sitten
    Helppotekoinen ja tosi maukas resepti eikä haitannut, vaikka fenkolit olivat hiukan liian paksuja ja niihin jäi "purutuntumaa". Korvasin laktoosittoman ruokakerman tilli- ja sitruunamaustetulla ruokakermalla, joka sekin sopi tähän hyvin.
  • K korttilainen
    5 vuotta sitten
    Olipa hyvää! Kiitos fenkolisilakoiden reseptistä. Mukava tehdä jotain uutta eikä aina silakkapihvejä, niin hyviä kuin ovatkin Lisää tällaisia helppoja reseptwjä halvoista raaka-aineista.
  • ViO
    6 vuotta sitten
    Fenkoli kannattaa mielestäni aina paistaa, muuten jää helposti raa'aksi, ellei sitten onnistu tosi ohueksi suikaloimaan. Tosi hyvää oli, tosin kuohukermaa käytettiin 😊 Kaipaa kuitenkin jonkun kirpeän lisukkeen. Me käytimme itse tehtyä kurpitsapikkelsiä, joka toimi yllättäen erittäin hyvin.