Tonnikalapiiras
- Valmistusaika30 - 60 min
Ainekset
Pohja | |
---|---|
1 pkt (400 g) | tai |
Täyte | |
1 (n. 150 g) | pieni purjo tai |
1 rkl | öljyä tai |
1 prk (200 g/150 g) | tonnikalaa vedessä tai |
2 | tomaattia tai |
1 dl | tilliä hienonnettuna tai |
Juustoseos | |
1 dl | maitoa tai |
100 g | sulatejuustoa tai |
ripaus | mustapippuria tai |
1 tl | tai |
1/4 tl | suolaa tai |
2 | kananmunaa tai |
Pinnalle | |
2 dl | tai |
Valmistus
Kauli sulanut piirakkataikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä hieman piirakkavuokaa (halkaisija 25 cm) suurempi ympyrä. Nosta taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Tee ylimääräisestä taikinasta koristeita, esimerkiksi kaloja, piirakan pinnalle.
Pistele pohja ja tue taikinan reunat foliosuikaleella vuoan reunaa vasten. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Valmista täyte. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Kuullota purjosuikaleet öljyssä. Valuta tonnikala ja viipaloi tomaatit.
Kuumenna maito kattilassa ja sulata sulatejuusto kuuman maidon joukkoon. Jäähdytä seosta hieman. Lisää mausteet ja kananmunat (jätä hieman kananmunaa koristeiden voitelua varten).
Levitä purjosuikaleet, tonnikala, tilli ja tomaattiviipaleet piirakkapohjalle. Kaada juustoseos vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Koristele taikina kuvioilla. Voitele koristeet kananmunalla.
Paista piirakkaa vielä 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Tarjoa lisäksi raikasta salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
- Pirkka piirakkataikina 400g pakasteHinta 2,09/kpl5,23/kg
- Pirkka rypsiöljy 450mlHinta 2,19/kpl4,87/l
- Pirkka tonnikalapalat vedessä 185g/130g MSCHinta 2,19/kpl16,85/kg
- Pirkka suomalainen tilli ruukussaHinta 1,49/kpl
- Pirkka kevytmaito 5dlHinta 0,79/kpl1,58/l
- Pirkka maustamaton sulatejuusto 400g laktoositonHinta 4,35/kpl10,87/kg
- Pirkka mustapippuri kokonainen 75gHinta 1,99/kpl26,53/kg
- Pirkka pizzamauste 10gHinta 0,45/kpl45,00/kg
- Pirkka jodioitu ruokasuola 1kgHinta 1,19/kpl1,19/kg
- Plussa-etu −22 %Pirkka emmental-mozzarella juustoraaste 150g vähälaktoosinenPlussa-kortillaEtuhinta 4,00/2 kpl13,33/kgIlman Plussa-korttia 2,59/kpl (17,27/kg)
- Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina suolainen 380 g pakasteHinta 1,99/kpl5,24/kg