Valkosipulikanaa couscous-salaatilla
- Annosmäärä4 annosta
- Valmistusaikaalle 30 min
- Laktoositon
- Maidoton
- Kananmunaton
Raikas ja yrttinen couscous-salaatti on ruokaisa ateria mehevien kanan fileepihvien kanssa. Resepti: Kariniemen
- Laktoositon
- Maidoton
- Kananmunaton
Ainekset
4 annosta
1 pkt (370 g) | tai |
2 dl | helmicouscousia tai |
1/2 | kurkku tai |
200 g | kirsikkatomaatteja tai |
1/2 ruukkua | basilikaa tai |
1/2 ruukkua | tuoretta minttua tai |
1 | sitruunan raastettu kuori ja mehu tai |
1/2 dl | oliiviöljyä tai |
2 rkl | hunajaa tai |
1/2 tl | mustapippuria tai |
suolaa tai |
Valmistus
alle 30 min
Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä.
Kuutioi kurkku ja puolita kirsikkatomaatit. Hienonna basilika ja minttu. Sekoita sitruunanmehu ja kuori, oliiviöljy, hunaja, suola sekä rouhittu mustapippuri keskenään.
Sekoita couscous, kurkku, tomaatit, yrtit ja kastike keskenään. Anna maustua, kunnes fileepihvit on paistettu.
Paista fileepihvit molemmin puolin kauniin värisiksi ja kypsiksi pienessä määrässä rypsiöljyä. Tarjoa paistetut fileepihvit couscous-salaatin ja esimerkiksi aiolin kera.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
- Pirkka Luomu suomalainen kirsikkatomaatti 250gHinta 3,99/kpl15,96/kg
- Pirkka suomalainen basilika ruukussaHinta 0,59/kpl
- Linea verde couscous 500gHinta 2,15/kpl4,30/kg
- Pirkka juokseva hunaja 500gHinta 4,69/kpl9,38/kg
- Pirkka mustapippuri kokonainen 75gHinta 1,99/kpl26,53/kg
- Bertolli oliiviöljy 250ml classicoHinta 4,75/kpl19,00/l
- Pirkka jodioitu ruokasuola 1kgHinta 1,19/kpl1,19/kg
- Kariniemen Gourmet Kananpojan Fileepihvi Valkosipuli-chili-ruohosipuli 370 gHinta 6,19/kpl16,73/kg
- Sitruuna kgHinta n. 0,45/kpl2,39/kg
- Merivuoren tuorekurkku Suomi kgHinta n. 1,05/kpl2,99/kg
- Kurkku SuomiHinta n. 1,05/kpl2,99/kg
- Järvikylä basilika rkk FIEtuhinta 1,29/kplnorm. 1,89/kpl
- Järvikylä vahva minttuHinta 3,99/kpl
- Järvikylä viherminttu rkk FIEtuhinta 1,29/kplnorm. 1,89/kpl
- GoGreen Täysjyväcouscous 400 gHinta 1,99/kpl4,98/kg
- Linea Verde Täysjyvä Couscous 500gHinta 1,99/kpl3,98/kg
- Pirkka Reilun kaupan juokseva hunaja 350gHinta 5,09/kpl14,54/kg
- Pirkka juokseva hunaja 350gHinta 3,69/kpl10,54/kg
- Pirkka mustapippuri 21g kokonainenHinta 0,85/kpl40,48/kg
- Meira Mustapippuri 60g kokonainenHinta 2,35/kpl39,17/kg
- Fontana oliiviöljy ONE 1lHinta 14,35/kpl14,35/l
- Borges classic oliiviöljy 250mlHinta 4,25/kpl17,00/l
- Jozo jodioitu hienosuola 125gHinta 0,99/kpl7,92/kg
- Jozo jodioitu hienosuola 600gHinta 1,75/kpl2,92/kg
Voisit pitää myös näistä
- alle 30 min3,0(14 arviota)
- alle 30 min3,5(43 arviota)
- alle 30 min4,4(8 arviota)
- 30 - 60 min3,0(122 arviota)
- alle 30 min4,5(2 arviota)
- alle 30 min3,7(12 arviota)
- 30 - 60 min3,9(23 arviota)
- alle 30 min4,1(36 arviota)
Arvostele resepti
ka. 4,5 (40 arviota)
- Ohjetta kokeilemassa4 kuukautta sittenSuolan määrää ei mainittu.
- Jonsku10 kuukautta sittenMiten näin yksinkertaisista aineksista saa näin maukasta ruokaa! Tästä tuli uus lemppariresepti.