Kylmät piknikeväät eivät jätä kylmäksi

Kesä kutsuu piknikille! Aurinkoisen päivän iloksi lähdetään eväsretkelle rannalle tai puistoon. Mukaan kannattaa pakata kohtuullinen määrä hyvin säilyvää ruokaa sekä juomaa.

Retkiruokaa ei tarvitse olla kovin montaa lajia. Pääasia on, että jokaiselle löytyy mieluista syötävää. Eväät voivat olla yhtä hyvin täyttävää ruokaa tai monenlaista naposteltavaa. Perinteisiä piknikeväitä ovat esimerkiksi täytetyt voileivät, erilaiset salaatit, hedelmät, vihannekset, pähkinät, juustot, keksit ja piirakat.

Jos retkelle lähdetään koko päiväksi, kannattaa välttää helposti pilaantuvia raaka-aineita, kuten majoneesia, maitotuotteita ja äyriäisiä. Tärkeintä on kuitenkin uhrata etukäteen muutama ajatus ruokien kylmänä säilymiselle.

Ruoat kylmänä matkaan

Valmista kylmää vaativat ruoat ajoissa ja säilytä valmiiksi rasioihin pakattuna lähtöön asti jääkaapissa. Kun kuljetusastiatkin keräävät kylmää, ruoka pysyy pitkään viileänä.

Juomat pakastimen kautta

Jäähdytä retkijuomat huolella. Voit pitää niitä pakastimessakin tovin, ennen kuin pakkaat ne mukaan. Hellepäivinä tarvitaan paljon juotavaa. Laita muovisia vesi- tai mehupulloja jo edellisenä päivänä pakastimeen. Saat näppärät kylmäkallet, jotka voi päivän mittaan juoda tyhjiksi.

Kylmät yhteen

Pakkaa kylmänä säilytettävät eväät tiiviisti yhteen ja kylmäkallet kassin laidoille. Näin ruoat pitävät toisiaan viileinä. Ota lämpimälle kahvitermarille, vasta paistetulle patongille ja muille lämpöä kaihtamattomille ruoille erillinen kassi.

Piknikevästä pakastealtaasta

Nappaa osa eväistä pakastealtaasta, esimerkiksi jäinen kakku, cocktailpiirakoita tai vaikka minituulihattuja. Pakasteet viilentävät mukavasti pikniklaukkua. Bonuksena pakastepakkausten kuljetuksessa ei tarvitse olla turhan tarkka, sillä pakkaukset eivät keikahtaessaan vuoda. Ja retken päätteeksi pakkauksen voi heittää roskiin.

Ei eväitä aurinkoon

Auringonpaahde on eväskassin pahin vihollinen. Pidä pikniklaukku aina varjossa, ja ota ruoka esille vasta, kun on ruokailun aika. Koko päivän retkellä nosta tarjolle vain osa ruoista kerrallaan. Kylmälaukku on erinomainen valinta retkieväille, mutta auringon porotukselle sekään ei mahda mitään.

Ideoita eväskoriin!

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kokeile vaikka näitä

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.