Loihdi loimulohi tai -liha!

Loimuttaminen eli kypsentäminen avotulen miedossa lämmössä yhdistetään yleensä kalaruokiin kuten loheen. Erityisesti valmistustapa sopii rasvaisiin kaloihin, jotka eivät kuivu helposti, mutta tiesitkö, että myös lihaa voi loimuttaa?

Loimuttaessa kala tai liha kiinnitetään niin sanottuun loimulautaan, ja sitä kypsennetään avotulella yhdeltä puolelta. Palan tai fileen on siis oltava ohuehko - liian paksu pala ei ehdi kypsentyä riittävästi laudan puolelta, ennen kuin toinen sivu jo käryää. Loimutus vaatii malttia, sillä aikaa menee kalan tai lihan paksuudesta riippuen jopa tunnista kahteen. Muhevassa lopputuloksessa kiitos seisoo!

Loimulauta syntyy näppärästi omin käsin

Vaikka varta vasten loimutukseen tehtyjä lautoja ja niihin sopivia puutappeja myydään kaupassakin, ei oman loimutuslaudan nikkaroiminen ole vaikeaa: tarvitset vain sopivan pätkän höylättyä lautaa, poran reikien tekemistä varten ja puukon puutappien vuolemiseen. Nopeasti kuumentuvia rautanauloja ei loimuhommiin suositella.

Jotta loimutuslautasi ei kärähtäisi liekeissä, kannattaa lautaa sekä puutappeja uittaa vedessä huolellisesti ennen loimuttamista. Lauta ei ole kertakäyttötuote, vaan huolellisen pesun ja kuivauksen jälkeen sen voi jättää odottamaan seuraavaa loimutuskertaa. Käytössä lauta hieman tummuu, mutta liekkien sopivasti tummuttama lauta takaa sinulle moninkertaisen katu-uskottavuuden vaaleaan, uuteen lautaan verrattuna!

Näin lohen loimuttaminen onnistuu

  • Ota lohifilee huoneenlämpöön hyvissä ajoin, vähintään tunti ennen tarjoilua.
  • Tee kalaan muutama poikkiviilto ja mausta filee suolalla ja rouhitulla mustapippurilla sekä halutessasi esimerkiksi katajanmarjoilla. Anna maustua 1-2 tuntia.
  • Kiinnitä lohifilee puutapeilla loimutuslautaan ja aseta se nuotion läheisyyteen pystyasentoon. Sopiva etäisyys nuotiosta on noin 20-30 senttiä – kun pystyt pitämään kättäsi kalan ja liekkien välissä noin 10 sekuntia ennen kuin kämmentäsi alkaa polttaa, oikea etäisyys on löytynyt!
  • Loimuta lohta noin tunti, kunnes se on sopivan kypsää. Käännä lauta tarvittaessa kypsymisen puolivälissä toisin päin, koska laudan yläpää on hieman kauempana tulesta. Kala alkaa olla valmista, kun kokeilet irrottaa nahkaa kalasta – kypsästä kalasta nahka irtoaa helposti.
  • Vinkki: Erityisen mehevää kalaa saat, jos valelet sitä loimutuksen aikana suolavedellä tai sitruunamehulla kuivumisen estämiseksi!

Näyttävä kattaus syntyy, kun kannat lohen tarjolle loimutuslaudan kanssa. Lohen lisäkkeeksi nuotiolla kypsyvät perunat tai kasvikset foliokääreessä ja kastikkeen voit valita oman makusi mukaan: maistuisiko valkosipulinen chermoula-kastike, Lähi-idän aromeja henkivä tahini-jogurttikastike tai perinteinen kermaviilikastike?

Loimulohesta on moneksi

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Kalamestari vinkkaa: Loimusiian käsittely