Ruokatrendi 2017: Ruokahifistely

Ruokahifistely on kasvussa oleva ruokailmiö, vaikka se on vielä nykyisellään suhteellisen pientä. Tätä ruokailmiötä – kuten täsmähyvinvointiakin – ajaa vahva yksilöllistäminen.

K:n Ruokailmiöt 2017 -raportti kertoo, mitä suomalaiset haluavat syödä nyt ja ensi vuonna, mitä ruokavalioita noudatetaan ja mitä ruokaa ostetaan. Raportin mukaan ruoanlaitto on statusasia, mikä johtaa enenevissä määrin ruokaelämysten hakemiseen, kuten esimerkiksi ravintolatasoisen ruoan laittamiseen kotona sekä tavallista parempien, tuotteiden, brändien sekä raaka-aineiden suosimiseen. Ruokahifistelyn ilmiötä kasvattaa vahvasti sen kaikki alailmiöt.  

Ruokahifistelyn ilmiö kasvaa ympäri Suomen, mutta erityisesti Länsi-Suomessa, missä erityisesti ravintolatasoisen ruoan laittaminen kotona sekä tavallista parempien tuotteiden suosiminen on kasvussa. Tarinat kiinnostaa eniten eteläsuomalaisia.

"Ammattikokki" kotona

16 % suomalaisista haluaa tehdä ravintolatasoista ruokaa itse kotona vielä nykyistä enemmän. Tämä tulee näkymään erityisesti loppuviikon ostoskäyttäytymisessä.

”Aikaisemmin, kun ihmiset halusivat syödä italialaista ja aasialaista, he ostivat tuotteita valmispakkauksissa. Nykyään asiakkaat haluavat itse tehdä tuoreista raaka-aineista”
Jouni Ekholm, K-Supermarket Mustapekka

Tuotteet, joilla on tarina

12 % suomalaista suosii tuotteita, joilla on tarina. Uniikkien tuotteiden rinnalla myös merkitykselliset tuotteet, kuten käsityöläistuotteet ja tarinat niiden taustoilla kasvattavat entisestään kiinnostusta. 2016 tämä on näkynyt esimerkiksi pienpanimoiden juomien nousuna. Lähialueiden ja pientuottajien tuotteita sanoo vuonna 2017 ostavansa 56 % suomalaisista.

”Järjestimme kauppamme parkkipaikalla sadonkorjuujuhlat, jossa oli paikallisia viljelijöitä.
Kotimaiset laadukkaat raaka-aineet ovat laadukkaan ruokakaupan perustekemistä.”
Jouni Ekholm, K-Supermarket Mustapekka

Uniikit tuotteet

Uniikeissa tuotteissa, joita ei löydy joka kaupasta, on ensi vuonna selvästi nykyistä enemmän vetovoimaa. Niitä suosii 10 % suomalaista. Ollakseen aidosti uniikkeja, yksittäisistä tuotteista ei kasva suuria koko kansa suosikkeja, mutta suurimmillaan tuotteet voivat saavuttaa sen, mitä esimerkiksi Sriracha teki.

”Asiakkaan toiveesta hyllyyn on tuotu esimerkiksi aidon italialaisen pizzataikinan valmistukseen tarkoitettua todella hienojakoista nollajauhoa.”
Sami Hertell, K-citymarket Nummela

Lue koko K:n Ruokailmiöt -tutkimus >>

Ostokoreissa 2017: Ruokahifistely

Ruokahifistely

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Lue koko tutkimus

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.