Kartta

KEN ON MAASSA MÄMMEIN?

Pääsiäisen suosikkijälkiruoka on edelleen mämmi. Mämmin myynti kasvaa kymmeniä prosentteja pääsiäisenä, kun tarkastellaan myynnin jakautumista vuoden aikana*. Pitkäperjantaista odotetaan viime vuoden tapaan vilkasta kauppapäivää. 

Mämmiä syödään yli 2 miljoonaa kiloa
Suomalaiset syövät vuosittain yli 2 miljoonaa kiloa mämmiä. Suurin osa mämmistä syödään pääsiäisen tienoilla, mutta sesonki alkaa pikkuhiljaa tammikuusta eteenpäin huipentuen pääsiäiseen. Mämmin ympärivuotinen syönti on kuitenkin kasvussa ja sitä on kaupoissa tarjolla myös sesongin ulkopuolella. K-ruokakauppojen asiakkaiden ostoskoreissa mämmi korostuu Keski-Suomessa.

Hieman muuta vuotta enemmän pääsiäisenä myydään myös esimerkiksi kananmunia, rahkaa, kermaa ja makeisia. Makeisten pääsiäissesonki alkaa helmikuun alkupuolella ja kiihtyy selvästi kahtena viikkona ennen pääsiäistä. Eniten rahaa pääsiäismakeisiin käyttävät lapsiperheet.

Mammi

Kaupat auki pitkäperjantaina – ruoan verkkokaupan toimituksia testataan pääkaupunkiseudulla
Suurin osa pääsiäisen viettäjistä tekee ostoksensa kiirastorstaina, mutta myös pitkäperjantaista odotetaan vilkasta kauppapäivää. Ruoan verkkokaupassa vilkkaimman päivän pääsiäisviikolla odotetaan olevan kiirastorstaina. Pääkaupunkiseudulla testataan ensimmäistä kertaa myös pitkäperjantain toimituksia K-Citymarket Itäkeskuksessa. Todennäköisimmin ruoat verkosta tilaa pääsiäiseksi lapsiperhe, sillä heitä on palvelun käyttäjistä noin 70 prosenttia.

 

*Vuonna 2016 mämmiä ostaneiden K-Plussa-asiakkaiden korostuminen alueittain.  

Maistuuko mämmi?

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.

Mämmi - näin onnistut

Pääsiäinen

Anna palautetta

Mitä Suomi syö?

Nostolistauksessa ei ole tässä yhteydessä mitään listattavaa valituilla parametreillä.