Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Sekoita hiutaleet, jauhot ja siemenet kulhossa. Lisää vesi, rasva ja suola. Sekoita tasaiseksi puuromaiseksi taikinaksi.
Taputtele taikina vedellä tai öljyllä kostutetuin käsin uunipellin kokoiseksi, tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Jos kaulit levyn, käytä runsaasti jauhoja apuna.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20–30 minuuttia. Vahdi näkkäriä paiston aikana, ettei se pala. Voit kääntää näkkärin nurinpäin paistamisen loppupuolella. Sammuta uuni ja jätä näkkäri tarvittaessa jälkilämpöön vielä 10–15 minuutiksi. Anna jäähtyä ritilällä ilman leivinliinaa.
Huom! Paistoaika vaihtelee, koska peltien koot ja uunien paisto-ominaisuudet vaihtelevat.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
On ihme kun joka resepti pitää sotkea jollakin ihme seesamisiemenillä tai muilla. Koulunäkkikin on parasta juuri sen vuoksi kun siinä on vain perusaineet eikä kikkailla millä muoti ilmiöillä.
Leipurioppilas
3 vuotta sitten
Toimiva resepti
Perhonen
10 vuotta sitten
Hyvä resepti. Olen tehnyt monta kertaa. Mutta minä henkilökohtaisesti tykkään levittää taikinan nuolialla leivinpaperille.