Hyppää sisältöön
Paras K-Citymarket 2017 - Kupittaa voittoon, Ouluun kunniamaininta

Paras K-Citymarket 2017 - Kupittaa voittoon, Ouluun kunniamaininta

Julkaistu 11.5.2018

K-Ruoka Awardsissa vuoden K-Citymarketin tittelistä kisasi kolme hypermarketia, josta saat kaiken tarvitsemasi yhdellä kerralla: K-Citymarket Kupittaa Turusta, K-Citymarket Kaakkuri Oulusta ja K-Citymarket Ruoholahti Helsingistä.

Tiukkaakin tiukemmassa äänestyksessä voiton vei lopulta K-Citymarket Kupittaa 36 % ääniosuudella ja 20.103 äänellä. Eroa kakkoseen, K-Citymarket Kaakkuriin jäi vain alle 100 ääntä. Lisäksi K-Citymarket Kaakkuri sai tuomaristolta kunniamaininnan pitkäjänteisestä työstä ja asiakkaiden kuuntelusta.

”Tuntuu hienolta, varsinkin kun voitto saavutettiin näin tiukassa kilpailussa. Tämä on kaupallemme tunnustus vuosien työstä, jota olemme tehneet aina vain paremman kaupan kehittämiseksi, ja haluan kiittää erityisesti osaavaa henkilökuntaa ja asiakkaitamme”, kertoo K-Citymarket Kupittaata K-Ruoka Awardseissa edustanut Jukka Aaltonen.

Kupittaa

”Tuomaristo päätti myöntää K-Citymarket Kaakkurille kunniamaininnan, mutta ei vain tiukan äänieron takia. Risto ja Ritva Kontturi tekevät kaupassaan pitkäjänteistä työtä, joka tuottaa tulosta, kauppa on matkalla kohti täydellistä ruokakauppaa. He kuuntelevat asiakkaita ja reagoivat asiakkaiden palautteisiin, kommentoi K-Ruoka Awards -tuomariston jäsen, markkinointijohtaja Teija Nesterinen.

”Olemme otettuja kunniamaininnasta. Hieno tunne! Haluan onnitella voittajia, olimme tosi kovassa seurassa. Kiitos myös asiakkaille, jotka ovat meitä äänestäneet, kommentoi K-Citymarket Kaakkurin kauppias Risto Kontturi.

Kaakkuri

K-Ruoka Awardsin seitsemässä kategoriassa annettiin äänestyksen aikana ääniä yhteensä yli 400 000 kappaletta. Voittajat selvisivät 4.11. Messukeskuksessa K-Team-Päivillä järjestetyssä gaalassa. Ketkä veivät voiton K-Ruoka Awardsin muissa kategorioissa? Katso tulokset >