
Joka kolmas kuluttaja kärsii ienvaivoista. Myös hampaiden vihlonta aiheuttaa päänvaivaa monelle. Syynä saattaa olla esimerkiksi liian kovakourainen harjaaminen tai huono suuhygienia, sillä moni puhdistaa hampaansa vain kerran päivässä – jos silloinkaan. Suun terveys on isossa roolissa kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja linkittyy muun muassa diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. On aika taklata huono suuhygienia ja kääntää kurssia kohti parempaa.
Suomi on ollut pitkään pohjoismaisissa vertailuissa hampaiden harjauksen osalta heikoin maa. Tutkimuksen mukaan 37 prosenttia suomalaisista harjaa hampaat alle kaksi kertaa päivässä (1) eikä puhdista hammasvälejä säännöllisesti. Tilanne on huolestuttava, sillä huono suunterveys on yhteydessä lukuisiin terveyttä uhkaaviin haasteisiin, kuten sydänsairauksiin, diabetekseen ja aivohalvaukseen.
Yksi merkittävistä kansantaudeistamme on hampaiden kiinnityskudoksia tuhoava parodontiitti. Hoitamattomana ientulehdus, jota esiintyy 74 prosentilla suomalaisista (2), voi johtaa parodontiittiin. Myös hampaiden vihlonta on huomattavan yleistä: 35 prosenttia on joutunut rajoittamaan syömisiään tai juomisiaan sen takia (1).
Hyvä uutinen on, että 70 prosenttia suomalaisista aikuisista haluaa pitää parempaa huolta hampaistaan ja suun terveydestä (3). Ratkaisu moneen vaivaan löytyy niinkin läheltä kuin ruokakaupasta:
parodontax auttaa aktiivisesti ienongelmien hoidossa
Sensodyne on suunniteltu erityisesti vihloville hampaille
Sensodyne ProEmalj vahvistaa aktiivisesti hammaskiillettä
Ienterveys on iso osa suun hyvinvointia. Vähäinenkin verenvuoto on otettava vakavasti, sillä terveet ikenet eivät vuoda verta.
”Suosittelen verta vuotavien ikenien hoitoon parodontax-hammastahnoja ja -hammasväliharjoja. Lisäksi päivittäistä rutiinia voi täydentää suuvedellä”, linjaa Haleon Finlandin tuotespesialisti ja suuhygienisti Kristiina Kemppainen.
parodontax on ainutlaatuinen, ienongelmien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn kehitetty tuoteperhe. Se on hammaslääkäreiden eniten suosittelema hammastahna ienongelmien hoitoon Suomessa (4).
Mihin teho perustuu? Miksei tavallinen hammastahna välttämättä riitä?
parodontax-hammastahna poistaa fyysisesti bakteeriplakkimuodostumia neljä kertaa tehokkaammin (5) kuin tavallinen hammastahna. Kemppaisen mukaan salaisuus piilee ainutlaatuisessa koostumuksessa, joka sisältää 67 prosenttia natriumbikarbonaattia.
”Natriumbikarbonaatti tekee hammastahnasta todella puhdistavan. Se tunkeutuu bakteeriplakin läpi ja heikentää plakin kiinnittymistä hampaan pinnalle. Ienrajaan kertynyt plakki on syy, miksi ien tulehtuu ja alkaa vuotaa verta. Kun se saadaan tehokkaasti harjattua pois, ien pääsee paranemaan.”
Koska natriumbikarbonaatti maistuu suolaiselta, tuoteperheeseen kuuluu myös raikkaampi parodontax Active Gum Repair -hammastahna. Se auttaa aktiivisesti korjaamaan verta vuotavia, turvonneita sekä tulehtuneita ikeniä jo viikossa (6).
Hampaiden vihlominen on yleinen vaiva. Saatat tuntea terävää kipua esimerkiksi syödessä tai juodessa jotain kylmää – toisinaan jo pakkasilman hengittäminenkin aiheuttaa vihlontaa. Kipu voi olla paikallista tai tuntua kaikissa hampaissa. Vihlonta saattaa johtua ienten vetäytymisestä esimerkiksi kovakouraisen hampaiden harjauksen seurauksena tai hammaskiille on voinut kulua muun muassa virvoitusjuomien liiallisen käytön takia.
Suosituksena on suojata hampaita vihlonnalta käyttämällä pehmeää hammasharjaa, välttämällä voimakkaita otteita hampaita harjatessa sekä tarkastelemalla omaa ruokavaliota muun muassa happamien ruokien ja juomien osalta. Lisäksi on tärkeää valita vihloville hampaille tarkoitettu hammastahna.
Sensodyne on hammaslääkäreiden eniten suosittelema tuotemerkki vihloville hampaille (4). Sensodyne-tuotteet puhdistavat hampaita tehokkaasti sekä tarjoavat ympärivuorokautisen suojan vihlontaa vastaan (5). Uusi Sensodyne Clinical Repair alkaa korjata hampaita jo kahdessa minuutissa (7).
Hammaskiillettä on mahdollista vahvistaa myös Sensodyne-tuoteperheeseen kuuluvilla Sensodyne ProEmalj -hammastahnoilla. Ne suojaavat hammaskiillettä ja auttavat sitä vahvistumaan.
Suunhoidon asiantuntija neuvoo ratkaisemaan ongelmat mieluiten etunojassa ja pitämään hampaista hyvää huolta päivittäin.
”Hammas- ja ienongelmia on helpompaa ennaltaehkäistä ja hoitaa aikaisessa vaiheessa. Suosittelen kiinnittämään huomiota harjaukseen, käyttämään oikeanlaista hammastahnaa ja puhdistamaan hammasvälit päivittäin. Tämän ohella säännöllinen hampaiden tarkastus ja puhdistus ammattilaisen vastaanotolla ovat olennainen osa suunhoitoa. Jos edellisestä käynnistä on kulunut useampi vuosi, on syytä käydä vastaanotolla tutkituttamassa hampaiden ja ikenien tilanne”, Kemppainen vinkkaa.
Lähteet:
1 GSK Consumer Survey SSD - United Minds consumer survey on sensitivity - Oct 2020
2 Terveys 2 000 -tutkimus
4 Ipsos Claim test Nordics, November 2025
5 Kahdesti päivässä käytettynä
6 Auttaa ikeniä korjautumaan. Merkittävämpi parannus ienterveydessä yhden viikon jälkeen tavalliseen hammastahnaan verrattuna.
7 Kliinisesti todistettu lievitys vihlontaan 14 päivässä.
parodontax ja Sensodyne Clinical Repair -hammastahnat ovat CE1639-merkittyjä lääkinnällisiä laitteita. Lue käyttöohjeet. Valmistaja: Haleon Medical Devices, Irlanti 01/2026, PM-FI-PAD-26-00002