Hella Food ja K-Supermarket - Yhteistyötä intohimosta ruokaan
Päivitetty 9.12.2020K-Supermarket on ollut keväästä 2018 alkaen tukemassa 18–29 vuotiaille nuorille suunnattua Hella Food -kokkikoulutusta. Syksyn 2020 koulutus huipentui 130 lapsiperheelle suunniteltuun ja esivalmistettuun tavallista parempaan itsenäisyyspäivän illalliseen.
”Lähdimme tähän mukaan keväällä 2018, sillä heti alussa jo näimme, että meitä yhdistävät yhteiset arvot. K-Supermarketille tärkeät asiat, kuten esimerkiksi suomalaisen ruokakulttuurin edistäminen, laatu, lähi- ja pientuottajat ovat myös Hella Foodin toiminnan lähtökohtia”, kertoo K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala.
Ruokakaupoissa tarvitaan yhä enemmän ruoka-alan ammattilaisia, kun kaupan ja ravintoloiden raja alkaa hälvetä. Asiakkaat odottavat ruokakaupoilta elämyksellisyyttä, ja toisaalta yhä valmiimpia ruokaratkaisuja jopa kaupassa nautittuna.
Vuoden 2020 yhteistyö huipentui tavallista parempaan itsenäisyyspäivän illalliseen
K-Supermarket mahdollistaa raaka-aineet kurssin työpajoihin sekä oppilaiden kotitehtäviin. Lisäksi jokainen yhteistyökausi on huipentunut yhteiseen ruokatapahtumaan.
”Aiemmin kurssin lopputyö on toteutettu esimerkiksi pop-up-ravintolana tai usean sadan ihmisen pop-up illallisena. Tänä vuonna vastaavaa tapahtumaa ei voitu järjestää koronan takia, joten ideoimme uudenlaisen toimintatavan: hyväntekeväisyysyhteistyön K-Supermarketin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin kanssa”, kertoo Hella Foodin toiminnanjohtaja Sebastian Harju.
Syntyi idea laadukkaista raaka-aineista valmistetulle tavallista paremmalle illalliselle, jonka Hella Foodin keittiömestarit ja nuoret esivalmistelevat siten, että kuka tahansa pystyy viimeistelemään aterian helposti kotikeittiössä. Menu on mietitty siten, että se maistuisi myös lapsille ja että se olisi tavallisesta arkiruoasta erottuva, ravintolatason illallinen. Kokkien ja nuorten ideoimana itsenäisyyspäivän illallisella on tarjolla maa-artisokkakeittoa, pääruokana ylikypsää karitsaa ja säräjuureksia ja jälkiruoaksi valkosuklaapannacottaa mustikkakastikkeellla. Menu on saajilleen maksuton. Ateriakassit jaettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin valitsemille perheille Keravalla, Hakunilassa ja Koivukylässä.
Aiemmat ruokatapahtumat
Loppuvuodesta 2018 toteutettiin Helsingin Tuomaan markkinoille Hella Foodin kanssa K-SuperBistro, pop-up-ravintola, jota oppilaat pyörittivät kolme viikkoa lopputyönään. Ravintolan tuotot, 10 000 euroa, lahjoitettiin Hella Foodin toimintaan.
Kesän 2019 kurssi päättyi yhteiseen ruokatapahtumaan Bassline-festivaaleilla ja tämä syksy huipentui opiskelijoiden suunnitteleman ja valmisteleman juhlaillalliseen, SuperDinneriin. Illan aikana 150 K-Supermarketin asiakasta pääsi nauttimaan viiden ruokalajin illallisen, joka oli samalla tämän syksyn Hella Food -kurssin lopputyön.
Koronaviruksesta aiheutuneen poikkeustilanteen vuoksi kesällä 2020 ei yhteistä tapahtumaa kyetty järjestämään, mutta tilalle tuli jotain uutta ja hienoa! Hella Foodin nuoret kokit suunnittelivat ja toteuttivat kaksi erilasta juhannusboksia, joita myytiin Helsingin Kalasataman K-Supermarket Redissä.
Hella Food on ponnahduslauta nuorten aikuisten uralla
”Hella Food ja K-Supermarket ovat tarjonneet mahdollisuuden nuorille tutustua ruokaan ja ruoanlaittoon ja innostua siitä. Toivottavasti heistä kasvaa ruoka-alan ammattilaisia, jotka näkevät ruokakaupan mahdollisuuden potentiaalisena työpaikkana ravintoloiden rinnalla”, kertoo Hujala.
”Hella Foodin kurssin käyneistä noin puolet on siirtynyt ravintola-alalle töihin ja opiskelemaan ravintola- tai catering-alaa. Kaikista ei tietenkään voi tulla kokkeja, mutta kurssin aikana opitut taidot säilyvät läpi elämän mukana arjessa”, kertoo Hella Foodin toiminnanjohtaja Sebastian Harju.
Kurssilla on ollut vierailijana ravintola-alan huippukokkeja ja ravintoloitsijoita. Oppejaan on ollut jakamassa muun muassa Michelin-tähti ravintolan omistaja Sasu Laukkonen, ravintola Shelterin ravintoloitsija Teemu Laurell, Bocuse D´or edustaja ja Finnjävelin keittiömestari Ismo Sipeläinen ja kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja Kristian Vuojärvi. Kurssin vakio-ohjaajina toimivat Markus Heinonen ja Valtteri Sinkkonen.
Tunnelmia kurssilta voit lukea jutusta täältä!