
Joulukinkun paistaminen matalassa lämpötilassa takaa erityisen murean ja mehukkaan lopputuloksen. Hitaasti kypsyvä kinkku säilyttää mehevyytensä ja saa kauniin paistopinnan ilman kuivumista. Tämä menetelmä sopii erityisesti isoille kinkuille, joiden sisälämpötila nousee tasaisesti ja hallitusti. Matalammassa lämpötilassa paistaminen vaatii hieman enemmän aikaa, mutta lopputulos palkitsee ja saat joulupöytään täydellisen kinkun! Lue parhaat vinkit ja ohjeet kinkun paistamiseen matalassa lämpötilassa.
Sopiva kinkun sisälämpötila uuniin laitettaessa on noin 10 astetta. Ota jääkaapissa sulanut kinkku huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista.
Kuivaa kinkun pinta talouspaperilla kuivaksi. Nosta kinkku ritilälle kinkun kamarapuoli eli nahka ylöspäin. Aseta alle syvä uunipelti, jonka pohjalla on hieman vettä. Kinkun lihaisin osa tulee paistettaessa uunin perälle.
Työnnä lihalämpömittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, että sen kärki on lihassa, eikä silavassa tai luussa. Käännä mittarin näyttö siten, että näet lämpötilan avaamatta uunin luukkua.
Matalampi kinkun paistolämpötila on 100-125 astetta. Kinkun paistaminen onnistuu kiertoilmauunissa, sähköuunissa ja leivinuunissa.
Valmiin, mehevän kinkun lämpötila on 75 astetta. Joulukinkun paistoaika vaihtelee kinkun koon, muodon ja alkulämpötilan mukaan, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää 60-80 minuuttia per kilo.
Kinkun jäähdytys: Otettuasi kinkun uunista, peitä se foliolla ja anna jäähtyä vähintään puoli tuntia ennen kuorrutusta.
Joulukinkun kypsyys on makuasia! Jos pidät enemmän pehmeästä ja mureasta kinkusta, anna kinkun sisälämpötilan nousta 80-asteiseksi.
Mittari on kinkunpaistajan paras apuri, ja K-Ruoka suosittelee paistomittarin hankkimista! Mikäli mittaria ei ole saatavilla, sopivan paistoajan nyrkkisääntö on noin 1,5 tuntia ensimmäistä painokiloa kohti ja noin tunti seuraavia kiloja kohti.
