Onnen silmukat

Onnen silmukat

Tiesitkö, että neulomisella ja virkkaamisella on monia hyvää tekeviä vaikutuksia?

  1. Sukkien, pipojen ja neulepaitojen tehtailu on ollut korona-ajan hittiharrastus. Siihen on hurahtanut myös moni heistä, jotka kouluaikana vannoivat pysyvänsä kilometrin päässä puikoista. Alkeiden opetteleminen voi olla hermoja raastavaa tuhraamista, mutta kun homma alkaa sujua, tilanne kääntyy päinvastoin. Keskittyminen ja rytmikäs liike vievät neulojan meditatiiviseen tilaan: ajatus ei enää harhaile ja mieli tyyntyy. Samalla stressi lievittyy. Ei ihme, että moni on hehkuttanut neulomisen menevän mindfulness-harjoituksesta. 

  2. Neulominen parantaa myös keskittymiskykyä ja muistia. Harrastus aktivoi aivojen eri alueita ja onkin mitä parhaintaaivojumppaa. Ikääntyessä se auttaa ylläpitämään kognitiivisia taitoja.

  3. Harrastus tekee hyvää myös sorminäppäryydelle: kun kädet työskentelevät vauhdikkaasti, sormien rustot vahvistuvat. Myös hienomotoriset taidot kohenevat sekä käden ja silmän yhteispeli paranee.