Hyppää sisältöön
Yrittäjyys yhdistää K-kauppiaita

Yrittäjyys yhdistää K-kauppiaita

Julkaistu 16.5.2018

Persoonallinen ja itsenäinen yrittäjä – sellainen on jokainen K-kauppias! Muutama asia heitä kuitenkin yhdistää.

K-kauppiaat ovat ylpeitä työstään

Kun K-kauppiailta kysyy, mikä saa heidät palaamaan sorvin ääreen joka päivä, ovat vastaukset hyvin samanlaisia.

Muun muassa ylpeys työtä, rakkaus yrittäjyyttä sekä sen tuomaa vapautta kohtaan, halu työskennellä ruoan parissa sekä halu palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ovat asioita, jotka vetävät kauppiaita töihin aamuisin.

”Ehdottomasti parasta K-kauppiaan työssä on yrittäjyys. Olen ylpeä siitä, että pääsin avaamaan ihan uuden K-marketin Jätkäsaareen. K-kauppiuus on mahtava tie yrittäjyyteen”, kertoo kaksi vuotta kauppiasyrittäjänä toiminut Ville Hämäläinen Helsingistä (kuvassa).

”Onnistuminen asiakaspalvelutilanteessa, vapaus sekä omasta työstä päättäminen ja ylpeys siitä, että saa työllistää ihmisiä. Nämä ovat parhaita asioita K-kauppiaan työssä”, kertoo puolestaan huimat 18 vuotta kauppiaana toiminut Rauno Aunio Kannukselta.

Vapaus ja itsensä toteuttaminen tulevat tuon tuosta esille, kun kauppiaat kertovat työstään. Näiden lisäksi kauppiaan työ vaatii paljon omistautumista, eikä työ ole aina helppoa.

”K-kauppiaan työ tarjoaa paljon haasteita ja se vaatii suurten kokonaisuuksien hallitsemista. Nautin siitä, että pääsen toteuttamaan itseäni ja näen työni jäljen”, sanoo kauppias Mira Korhonen Nurmeksesta. Hänellä on kahdeksan vuotta K-kauppiaan uraa takanaan.

K-kauppiaat motivoituvat hyvästä palautteesta

Asiakkaat ovat kauppiaan työssä ne tärkeimmät ihmiset, siksi muistot kauppiaiden urien ajalta liittyvät useimmiten kohtaamisiin asiakkaiden kanssa. K-kauppias on kiinnostunut asiakkaastaan ja haluaa olla asiakasta lähellä.

Läheiset suhteet asiakkaisiin ovat tärkeitä, K-kauppiaat kertovat. Huippuhetket muodostuvat tilanteista, joissa asiakkaat ilmaisevat tyytyväisyyttään, ja joissa he kokevat onnistuneensa kauppiaina.

”K-kauppiuus on kutsumusammatti. Se vaatii ja antaa paljon. Parasta työssäni ovat positiiviset palautteet asiakkailta”, kuvailee lähes kymmenen vuotta K-kauppiaana toiminut, Tomas Laakso Tampereen K-market Tahmelasta.