Kesäkohteena Kangasniemi

Kesäkohteena Kangasniemi

Mökkikunta Kangasniemi tunnetaan tanssilavasta, Puulaveden muikuista ja lupsakoista savolaisista.

K-Market-logo-680x50

K-Market Puulantori sijaitsee Kangasniemellä, keskellä kauneinta järvi-Suomea. Kauppiaspariskunta Eleonoora Karlsson-Seppänen ja Mikko Seppänen ovat jo muutaman vuoden ajan luotsanneet tätä kotoista kauppaa ja tutustuneet kangasniemeläiseen mielenmaisemaan.

Suomen kaunein kunta

Myös Suomen kauneimmaksi kunnaksi valittu Kangasniemi herää eloon kesäkuukausina, jolloin mökkiläisten myötä väkiluku kaksinkertaistuu. Kangasniemi on kuuluisa vesistöistään, etenkin Puulavedestä, joka on suuri puhdasvetinen järvi. Puulan vesissä viihtyvät paitsi mökkiläiset, myös kirkasta vettä metsästävät sukeltajat sekä Puulan muikut.

Kesäkohteena-K-Market-Puulantori-kauppiasfiiliskuva-uusin

Kesäpäivä Kangasniemellä

Kangasniemeltä löytyy kaikenlaista kesäkivaa kaikenikäisille. Pitkät perinteet omaava Syvälahden lava, lempinimeltään “Syvis", toimii vetonaulana tanssikansalle. Puulan iltasoitto puolestaan on ainutlaatuinen konsertti, jossa esiintyjät ovat pienellä luodolla ja yleisö omissa veneissään luodon ympärillä.

Ytimessä ovat yrittäjät, joiden ansiosta Kangasniemen suvi on täynnä tekemistä. Kyliltä löytyy jos jonkinmoista kesäkahvilaa, taidenäyttelyä ja kirpputoria. Myös kauppiaat järjestävät joka vuosi K-Market Puulantorin pihalla Heinähässäkkä -nimisen kesätapahtuman.

Lupsakat kangasniemeläiset

Ihmiset tekevät paikan ja Kangasniemellä kyläaktiivit ovat tärkeässä roolissa. Lähes kaikki asukkaat tuntevat charmantin eläkkeellä olevan herrasmiehen Reijo Pynnösen, joka on mukana järjestämässä muun muassa urheilutapahtumia ja Syvälahden lavatansseja. Konstaapeli Toni Reinikainen Mikkelin poliisista puolestaan auttaa kyläläisiä hädässä – joskus virka-ajan ulkopuolellakin. Anna ja Elvis –kirjoistaan tunnettua lastenkirjailija Maria Kuuttia taas kuvaillaan lämminhenkiseksi ja värikkääksi persoonaksi.

Kangasniemeläistä voisi kuvata sanalla leppoisa. Eleonoora ja Mikko kehuvat paikallisten olevan iloisia ja puheliaita ihmisiä, joilla on aina aikaa jäädä vaihtamaan kuulumisia. “Lupsakka savolainenhan se on tuo kangasniemeläinen.”

Löydä oma kesäkohteesi
Etsi lähin K-Market

Kesä alkaa K-Marketista

  • 2
    20
    4 kpl
    Plussa-kortilla
    -14%
    Plussa-pallot

    TUPLA

    Maxi ja Double Layer suklaapatukat

    48-50 g (11,00-11,46/kg)
    Normaalihinta 0,64/kpl (12,80-13,33/kg)
    Voimassa 26.05.2019 - 30.06.2019
  • 2
    50
    2 kpl
    Plussa-kortilla
    -26%
    Plussa-pallot

    FAZER

    Jäätelöpuikot

    39-72 g, ei Fazer sydänpuikot (17,36-32,05/kg)
    Normaalihinta 1,69/kpl (23,47-43,33/kg)
    Voimassa 26.05.2019 - 30.06.2019
  • 1
    60
    2 kpl

    FAZER

    Sydänpuikot

    39 g (20,51/kg)
    Normaalihinta 0,89/kpl (22,82/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    25
    pkt

    ELOVENA

    Hetki annospikapuurot

    200-240 g (9,38-11,25/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    95
    pkt

    NESTLE

    Cheerios murot

    375-500 g (5,90-7,87/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    49
    ps

    LINKOSUO

    Ruis- ja kaurasipsit

    120-150 g (16,60-20,75/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    99
    kpl

    KIKKOMAN

    Soijakastike

    150 ml (19,93/l)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    49
    kpl

    MEIRA

    Juuresketsuppi

    480 g, porkkana-punajuuri tai UUTUUS bataatti-inkivääri (5,19/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019
  • 2
    89
    kpl

    MEIRA

    Sinappi

    950 g (3,04/kg)
    Voimassa 01.05.2019 - 25.08.2019