Askartele koristeet kevään juhliin - 3 helppoa vinkkiä
Julkaistu 26.4.2022Kauniit koristeet tuovat juhlatilaan tunnelmaa ja lisäväriä. Katso ohjeet kukkaköynnöksien, plaseerauskorttien ja tuunattujen kukkamaljakoiden tekoon.
Köynnökset kartonkikukista
Näyttävät kukkaköynnökset voi ripustaa vaikkapa noutopöydän ylle. Köynnöksiin voi laittaa kartonkikukkien lisäksi viherkasveista esimerkiksi sinisadeköynnöstä.
Yhdessä kukkaköynnöksessä on kartonkikukkien terälehtiä viidessä eri koossa, yhteensä noin 20 kappaletta. 50 cm x 70 cm -kokoisesta kartongista saat kaksi, noin 45 cm pitkää kukintoa.
Tarvitset kukkaköynnöksien tekemistä varten kartonkia muutamassa sävyssä, lyijykynän, sakset, vihreää rautalankaa, sivuleikkurit tai muut vastaavat rautalangan leikkaamiseen, terälehtien verran helmiä, läpinäkyvää teippiä, viheroksia sekä nauloja ja vasaran.
- Tee jokaisesta terälehden koosta malli, jonka avulla voit piirtää ne kartongille. Piirrä ja leikkaa terälehdet, kutakin kokoa tarvitset 4-5 kappaletta, yhteensä noin 20 kappaletta.
- Taivuta terälehdet hieman kaartuviksi kynää terälehden päällä liu'uttamalla.
- Leikkaa sivuleikkureilla noin 80 cm pätkä rautalankaa. Kiinnitä rautalankaan 2,5 sentin välein helmi, ne pitävät terälehtien välimatkat sopivina. Pujota rautalanka aina kahdesti helmen läpi, näin saat helmen lukittumaan. Viimeinen helmi tulee rautalangan päähän.
- Aloita kukinnon tekeminen alimmasta, pienimmästä terälehdestä. Pujota se halkiosta helmen päälle, aseta halkion reunat päällekkäin (terälehti saa kuppimaisen muodon) ja yhdistä pienellä palalla teippiä.
- Kun olet saanut pienimmät allekkain rautalankaan, siirry seuraavaan kokoon ja etene kunnes köynnös on noin 45 cm pitkä.
- Lisää rautalankaan pituutta kukinnon yläpäässä ripustusta varten. Kiinnitä naulat seinän vastakkaisille sivuille, katon rajakohtaan. Pingota rautalanka tai siima naulojen väliin ja ripusta kukinnot siihen.
Kauniit plaseeraukset
Teet plaseerauksen helposti, kun lisäät pieniä koristeita lautasten päälle. Solmi vihreään rautalanganpätkään lyhyeksi leikattu terttuneilikka, viheroksa ja yksi suurempi lehti. Kirjoita lehteen valkoisella maalitussilla ruokailijan nimi. Viimeistele asetelma kauniilla karkeilla.
Tuunatut maljakot
Jos sinulla ei ole juhlapäiväksi tarpeeksi maljakoita leikkokukille, askartele niitä itse. Laita etukäteen talteen lasi- tai muovipulloja, joissa on kaunis tai mielenkiintoinen muoto ja jotka ovat riittävän korkeita leikkokukkia varten.
Tarvitset pestyjä pulloja, joista on poistettu teippaukset. Lisäksi tarvitset pensselin ja esimerkiksi Rust Oleum Chalky Finish -maalia, jota saa K-Raudasta. Jos maali ei tartu pullon kiiltävään ja kovaan pintaan helposti, levitä maali ensin pensselillä pienelle alueelle ja töpöttele märkää maalia paikalleen sormenpäällä. Käsittele pullo tällä tavalla loppuun. Toista sama kahdesti.