Lapsi pyöräilee turvallisesti
Päivitetty 3.4.2023Pyörä on kätevä kulkuväline myös perheen pienimmille, kun on kyse esimerkiksi harrastuksiin polkemisesta.
Keväisin pyöräilijät ajavat innokkaasti talleistaan autoilijoiden ja jalankulkijoiden sekaan. Liikenneturva kehottaa vanhempia varmistamaan, että lapsella on riittävät taidot pyörällä liikkumisesta ja liikenteen seuraamisesta.
Paras tapa opettaa lapselle pyöräilyä on oma esimerkki. Esimerkiksi koulumatka ja sen varrelle osuvat tienylitykset sekä risteykset on hyvä käydä läpi lapsen kanssa yhdessä polkien.
Vanhemman kannattaa varmistaa, että lapsen kanssa on käyty läpi erilaisia liikennetilanteita sitä mukaa kun pyöräily-ympäristöt vaihtelevat. Pyöräillen opettaminen toimii paremmin kuin pelkkä luennoimalla opettaminen.
Turvaa oikeanlaisista varusteista
Kypärä on pyöräilijän turvavaruste numero yksi. Sen tulee olla sopivan kokoinen ja huolellisesti kiinnitetty. Hyväksytyssä pyöräilykypärässä on CE-merkintä.
”Leuan alle tuleva remmi on sopivan tiukalla, kun hihnan ja leuan väliin mahtuu sormi”, Liikenneturvan suunnittelija Lena von Knorring kertoo.
Myös pyörän on syytä olla hyvässä kunnossa. Toimivat jarrut, hyvät heijastimet, soittokello ja hyvät lisävalot löytyvät turvallisesta pyörästä. Etenkin pimeällä toimivat valot ovat ehdoton osa omaa sekä muiden turvallisuutta.
Löydä sopiva pyöräilykypärä verkkokaupasta >>
Miten välttää loukkaantumiset?
Liikenneturvan mukaan pyöräilijöinä liikkuvien 10–14-vuotiaiden lasten loukkaantumisriski on kaksinkertainen koko väestöön verrattuna.
Pyöräilytapojen huolellinen kertaaminen on siis välttämätöntä, jotta onnettomuuksia voidaan parhaalla mahdollisella tavalla ehkäistä tämän ikäryhmän keskuudessa.
Merkittävä tilasto on, että loukkaantumisista lähes puolet sattuu pyörätien ja ajoradan risteyksessä, joten risteysalueilla pyöräilyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Ennen pyöräilykautta pyöräilysääntöjä voi verestää esimerkiksi Liikenneturvan sivuilla.