Pirkka
Luovuimme 1.8. Internet Explorer -selaimen tuesta. Parhaan käyttökokemuksen saamiseksi suosittelemme vaihtamaan johonkin seuraavista Mozilla Firefox, Safari, Google Chrome tai Microsoft Edge.
Työkavereina lehmät

Työkavereina lehmät

Kuusamolaisen Leinosten tilan ensiluokkaista maitoa käytetään Pirkka punaleimaemmentalin valmistukseen.

Rakkaus löytyi ruokatunnilla

Maalla syntynyt ja kasvanut Sauli Leinonen ehti nuorena miehenä aloittaa lupaavan uran IT-alalla, kunnes lounasvierailu paikallisella grillillä muutti kertaheitolla tulevaisuuden suunnitelmat. Grillillä työskenteli tuolloin nainen nimeltä Heli, jonka kanssa juttu alkoi luistaa säännöllisesti lounastunneilla ja pian niiden ulkopuolellakin. Jo kuukausi tapailun alkamisesta nuori pari oli kihloissa, ja aikailematta syntyi myös päätös muuttaa yhdessä takaisin maalle.

Työkavereina lehmät

Tätä nykyä Leinosten tilalla on noin 70 lypsylehmää, ja kuusamolaisittain se on suuri luku. Maatilan arjessa eläinten kanssa ollaan jatkuvasti tekemisissä, ja siksi suhde niihin muistuttaa työtoveruutta; lehmät ovat yksilöitä omine luonteenpiirteineen. Siksi myös jokaista lehmää kutsutaan nimeltä.

Joka ikinen aamu, kun lehmät vielä lepäävät rauhallisina karsinoissaan, Heli tekee tarkistuskierroksen pelkän taskulampun valossa. Lehmät ovat niin tottuneita aamuiseen visiittiin, etteivät anna sen häiritä uniaan. Helille nuo seesteiset hetket ovat monesti päivän parasta antia: ”Suuressa navetassa on aivan hiljaista ja lämmintä, ja ilmassa on raikas lehmän tuoksu.”

Vain ensiluokkaisin maito kelpaa juustonvalmistukseen

Hiljattain Leinosten tilalla vietettiin nk. Satatonnari-juhlia. Kaksi tilan lypsylehmää olivat rikkoneet ensimmäistä kertaa tilan historiassa 100 000 maitokilon tuotantorajan. Hieno saavutus onkin osaltaan merkki lehmien hyvinvoinnista. Erityisesti juustojen valmistukseen tarvitaan keskimääräistä laadukkaampaan maitoa. Leinosten perheessä juusto on suosituin maitotuote ja sitä kuluu nykyään seitsemän hengen taloudessa parisen kiloa viikossa. Pirkka suomalainen punaleimaemmental onkin tuttu tuote Leinosten ruokapöydässä; se maistuu koko perheelle.