Hyppää sisältöön
Vaaleampi ja tavallista maukkaampi täysmallaslager  – Pian 140-vuotias Aura uudistui

Vaaleampi ja tavallista maukkaampi täysmallaslager – Pian 140-vuotias Aura uudistui

Julkaistu 27.8.2023

Aura-olut sai nimensä Turun Aurajoesta, jonka rannalla sitä pantiin lähes sadan vuoden ajan. Pian 140-vuotias täysmallaslager Aura on nyt hyvällä maulla uudistunut.

Kolme turkulaista kauppiasta perustivat Auran panimon vuonna 1882 ja ensimmäiset Auraoluet valmistettiin vuonna 1884. Siitä lähtien Auraa on pantu lähes yhtäjaksoisesti, koska se on osoittautunut suomalaisen maun mukaiseksi. Auralla onkin ollut painava rooli suomalaisen lagerolutkulttuurin luomisessa.

Vaalea Aura lager on hyvällä maulla uudistunut. Klassinen makuprofiili on säilynyt, mutta täysmaltaisuutensa ansiosta Aura Vaalea Lager on nyt maultaan jopa entistäkin pehmeämpi ja maukkaampi.

Aidon premium-lagerin tunnistaakin juuri täysmaltaisuudesta ja sen erottaa täyteläisestä maustaan. Lisäksi täysmallasolut jättää lasin reunoihin täyteläisen vaahtokuvion, niin sanotun Brysselin pitsin.

Nykyään Auran perinnettä jatkaa Hartwall, jonka Lahden panimolla Auraa valmistetaan aidoista raaka-aineesta ja maailman parhaimmasta vedestä.

Auran tuoteperheen ulkoasu päivittyy elokuun aikana. Löydä suosikki Aura oluesi uudistuneista pakkauksista. Auran valikoimaan kuuluu edelleen Aura 4,5% Vaalea lagerin lisäksi voimakkaampi Aura 5,2% Vahva lager sekä Aura 5,2% Tumma lager.

hartwall aura k-ruoka 680x450px

Lager olut – ruokapöytien monitaituri

Laadukkaat vaaleat lagerit ovat ruokapöytien mutkaton seuralainen, joita on helppo yhdistellä monipuolisesti eri ruokien kanssa. Erinomainen esimerkki tästä on Aura Vaalea lager, sillä sen maukkaan maltainen runko ja Saazer-humalan rapea jälkimaku takaa sen, että olut toimii mainiosti laidasta laitaan erilaisten annosten parina.

Auran Tumma Lager on puolestaan rungoltaan makean maltainen. Oluen makeahko ja paahteinen aromi toimii loistavasti annoksista löytyvän BBQ-kastikkeen tai vaikkapa makean sinapin kanssa. Tästä syystä tämä olut onkin ruokapöydässä sesongissa juhannuksesta jouluun.