Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pese raparperinvarret ja leikkaa sentin viipaleiksi. Kiehauta vesi ja lisää raparperipalat. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes raparperit ovat täysin pehmenneet.
Nosta tiheä siivilä kattilan tai kulhon päälle ja kaada raparperiseos siivilään. Anna valua hetken aikaa ja painele raparperimassaa kauhalla, jotta saat mahdollisimman paljon mehua talteen.
Lisää kattilaan mehun joukkoon sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Anna jäähtyä.
Mittaa lasiin noin 2 rkl raparperimehua, 3/4 dl kivennäisvettä ja 3/4 dl russian virvoitusjuomaa. Lisää jääpalat ja koristele appelsiiniviipaleilla ja raparperilla. Jos teet juomaa suuremman määrän kannuun, sekoita raparperimehu ensin pieneen määrään kivennäisvettä ja lisää loput juomat pienissä erissä, jotta juoma ei kuohu liikaa.
Kokeile raparperimehua myös alkoholittoman kuohuviinin joukossa. Hävikkivinkki! Sekoita siivilöinnistä yli jääneen raparperin joukkoon 1/2–1 dl sokeria ja herkuttele hilloke esimerkiksi lettujen tai jogurtin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tein raparperisiirappia ja laitoin jääpalapusseihin. Just sopiva määrä annoksiin. Voi myös lisätä moctailiin mansikkamehua, lime mehua ja mintun lehtiä. Russianin voi korvata tonicilla
Essi
1 vuosi sitten
Kauan siirappi säilyy jääkaapissa?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Essi, valmistettava raparperimehutiiviste säilyy jääkapissa noin 3 vuorokautta. Halutessaan sen voi myös pakastaa, jolloin säilyvyys on joitakin kuukausia.
Rabarberklassiker
2 vuotta sitten
Superfräsh och festlig sommardryck - också barnen älskade smaken!
Lagar redan 3:e satsen för sommaren :)
Jotain uutta vieraille
3 vuotta sitten
Tämä on tosi hyvä ja raikas juoma sellaisenaan. Kaikki maut tulevat esiin. Smirnoff vodka antaa hyvän terästyksen tarvittaessa. Teen uudelleen.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Huolestunut, alkukesästä ohutkuorisia raparpereja ei välttämättä tarvitse kuoria. Kuoren paksuuntuessa kuoren voi poistaa.
Huolestunut
3 vuotta sitten
Hei, eikö raparpereja siis kuorita lainkaan? Eikös kuoressa ole jotain haitallista vai neutraloituuko tuossa keittämisessä?
Mojito
4 vuotta sitten
Vaalea rommi sopii hyvin. Voi tehdä vähän mojito tyyppisen juoman.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Kesädrinkki, raparperimehutiivisteellä voi tosiaan maustaa kuohuviinin. Valmiin alkoholittoman spritzin voi myös terästää halutessaan esimerkiksi ginillä tai vodkalla.
Kesädrinkki
4 vuotta sitten
Jos tästä haluaa tehdä alkoholillisen version niin mikähän/mitkähän alkoholit tähän kävisivät? Pelkkä kuohuviini?