Hyppää sisältöön
Koko kylän kauppa

Koko kylän kauppa

Julkaistu 11.5.2018

K-Supermarket Jakomäen kauppiaspariskunta Tomi ja Kati Utti tuntevat monet asiakkaansa nimeltä.

Voitto vuoden 2016 K-Ruoka Awardseissa yllätti täysin Tomi ja Kati Utin. K-Supermarket Jakomäki oli avattu vasta pari vuotta aiemmin vanhan huoltoaseman tilalle, kun se jo nimettiin Suomen parhaaksi K-ruokakaupaksi.

”Kun kilpailu julkistettiin, ajattelimme Katin kanssa, että ei meillä ole mitään saumaa. Kauppamme on niin uusi. Tuntui uskomattomalta, kun niin moni asiakas kertoi äänestäneensä meitä”, Tomi Utti sanoo.

Saavutuksen kunniaksi kauppiaat järjestivät asiakkailleen kaupassa juhlat. Nyt suurin hypetys on jo laantunut ja arki jatkuu ennallaan. Vuodesta 1999 kauppiaina toimineella parilla on kuitenkin selvä suunnitelma, miten he aikovat pysyä parhaana ruokakauppana jatkossakin.

"Voitto tuli sillä toiminnalla, millä olemme kauppaa pyörittäneet. Emme näe syytä muuttaa toimintatapoja”, Tomi Utti sanoo.

Kauppiaat aikovat siis edelleen kuunnella asiakkaiden toiveita ja kehittää kauppaa enemmän asiakkaittensa näköiseksi.

”Meillä on sellainen kyläkaupan meininki. Olemme saaneet kahdessa vuodessa paljon vakioasiakkaita ja tunnemme monet heistä nimeltä. Joku asiakas on joskus sanonut, että kauppa tuntuu ihan toiselta kodilta.”

Palvelun lisäksi kauppa saa kiitosta laadukkaasta tuoreosastostaan ja eksoottisilla herkuilla höystetystä lihatiskistä. Muun muassa hevosta, kengurua ja krokotiilia sisältävää valikoimaa on laajennettu viime aikoina kamelin, seepran ja laaman lihalla. Ulkomaan herkkujen lisäksi kauppiaat panostavat paikallisiin tuotteisiin. Iso osa leipomotuotteista, hedelmistä ja vihanneksista tulee lähitiloilta.

”Yrtit tuodaan kauppaan suoraan Lapinjärven pellolta ja luomuporsas Kiven tilalta Karkkilasta. Tilan isäntä tuo itse porsaanlihan meille joka torstai."