Hyppää sisältöön
Kasvata itse heviosaston antimista

Kasvata itse heviosaston antimista

Päivitetty 4.4.2018

Hedelmät ja vihannekset maistuvat tuplasti paremmilta, kun ne on kylvänyt ja kasvattanut itse. Kasvattaminen onnistuu näppärästi lähimmän K-ruokakaupan heviosaston antimilla. Tehkää kasvattamisesta koko perheen yhteinen projekti!

Avokadopuun kasvatus

Maukkaasta avokadosta on moneksi: se sopii pastoihin, salaatteihin, smoothieihin ja maistuu hyvältä myös sellaisenaan. Kuinka ihanaa olisikaan syödä itse kasvatettuja avokadoja joka päivä!

  1. Halkaise hedelmä ja poista sen sisällä oleva kivi.
  2. Pese avokadon kivi ja istuta kostealla mullalla täytettyyn ruukkuun niin, että kiven suipompi pää jää mullan yläpuolelle.
  3. Sijoita ruukku valoisalle paikalle ja muista kastella puuta tasaisin väliajoin.
  4. Ahkera huolenpito palkitaan, kun oman työn hedelmiä pääsee lopulta maistamaan!

Sitrushedelmien kasvatus

Raikkaat sitrushedelmät piristävät ja maistuvat ympäri vuoden. Kaupasta ostetun appelsiinin, sitruunan, limetin tai greipin siemenistä voi hyvällä lykyllä saada kasvatettua kauniin sitruskasvin.

  1. Kylvä ruukkuun sitrushedelmän tuore, vedellä huuhdeltu siemen.
  2. Levitä siemenen päälle multaa niin, että se juuri ja juuri peittyy. Kastele istutus hyvin.
  3. Sitrushedelmät rakastavat valoa ja lämpöä – aseta istutus siis mahdollisimman valoisalle paikalle esimerkiksi ikkunalaudalle.
  4. Kastele kylvöstä runsaasti, mutta kuitenkin niin, että se ehtii kuivua kasteluiden välillä. Opeta perheen pienimmät pitämään huolta kastelusta näyttämällä itse esimerkkiä!

Valkosipulin kasvatus

Voimakkaan makuinen valkosipuli on astetta haastavampi kasvatettava, mutta palkitsee hoitajansa. Itse kylvettynä valkosipuli maistuu krantuimmallekin makutuomarille!

  1. Valkosipulin kynnet vaativat keväällä kylmäkäsittelyn ennen istutustaan: säilö istukaskynsiä jääkaapissa noin kaksi kuukautta ennen kylvämistä.
  2. Kylmäkäsittelyn jälkeen upota kynnet ruukkuun multaan muutaman sentin syvyyteen.
  3. Valkosipuli tarvitsee säännöllistä kastelua sekä lämpimän ja valoisan paikan kasvaakseen. Ruukku kannattaakin sijoittaa esimerkiksi ikkunalaudalle.
  4. Kun valkosipuli juurtuu, alkaa se puskea ylöspäin vihreää vartta. Varret voi leikellä ja käyttää ruoanlaitossa.
  5. Kun valkosipulin varret alkavat kellastua, on aika korjata sato!