Chilin kasvatus on helppo ja koukuttava harrastus
Päivitetty 16.4.2018Löysitkö makunystyröitäsi hivelevän chilin? Ota siemenet talteen ja kasvata niistä uusia, herkullisia chilejä. Chilin kasvatus on suosittu harrastus, joka onnistuu jopa ikkunalaudalla.
Chilin eli maustepaprikan kasvatus on trendikäs harrastus, jonka parissa moni ottaa ensi askeleensa kotipuutarhurina. Chili sopii hyvin sekä koristekasviksi että hyötyviljelyyn.
Erilaisia chililajeja on melkein yhtä paljon kuin makumieltymyksiäkin. Kasvattaminen kannattaa aloittaa helpoista lajikkeista, kuten ruokakäyttöön sopivista Lemon Dropista, Championista, Rawitista, Jalapeñosta, Paprikasta tai Habanerosta. Pirkka punaisen chilin lajike on Medina tai Fire flame. Niiden lisäksi vihannesosastolla on muitakin lajikkeita.
– Jos löytää itselleen mieleisen chililajikkeen, kannattaa ottaa siemenet talteen. Niistä voi kasvattaa uusia chilejä, ja jälkeläisestä tulee äitinsä makuisia, kertoo chilin kasvattamisesta siemenestä taimiviljelyn asiantuntija Jyri Uimonen Puutarhaliitosta.
Chilin kasvatus taimesta
Chili kaipaa tasaista lämpöä ja kosteutta, joten parhaimman sadon saat istuttamalla taimen kasvihuoneeseen. Chilin kasvatus parvekkeella voi onnistua myös, jos kysessä on lasitettu parveke, joka voi toimia suojaisana ja sopivan lämpimänä kasvupaikkana.
Chiliä voi kasvattaa myös ikkunalaudalla kukkaruukussa, jolloin se toimii samalla koristekasvina. Lämpimänä kesäpäivänä ruukun voi nostaa ulos, mutta kovin viileää säätä chili ei siedä.
Kotona kasvatettavan chilin siemenet voi periaatteessa kylvää koska tahansa, mutta otollisin istutusaika on tammi-maaliskuussa. Silloin siemenet ehtivät itää sopivasti kesän alkuun. Jos et ehdi istuttaa siemeniä, voit ostaa taimet myös valmiina.
Ennen chilin viljelyn aloittamista voit tutustua eri lajikkeisiin ja niiden alkuperään esimerkiksi Chiliwikissä
Chilin kasvatusopas: Näillä ohjeilla onnistut chilin kasvattamisessa
1. Chilin kasvattaminen siemenestä taimeksi
Chilin siemenet itävät mullassa, turpeessa ja jopa kahvin suodatinpaperilla. Paras kasvualusta vaihtelee lajikkeesta riippuen. Multa on kuitenkin useimmille kasveille luonteva elinympäristö. Chileille kelpaa esimerkiksi kukkamulta tai kaktusmulta, jos lajike on kotoisin kuivasta maasta.
Multaan kannattaa sekoittaa viidesosa soraa ilmavuuden lisäämiseksi. Liian ravinteikasta multaa, niin sanottua mustaa multaa, ei kannata käyttää.
Siemenet istutetaan 5–10 millimetrin syvyyteen. Multa pidetään kosteana, kunnes vihreät terälehden näkyvät pinnalla eli siemenet ovat itäneet. Idättäminen onnistuu jopa talous- tai suodatinpaperissa, jota kastellaan suihkupuollolla kuivumisen estämiseksi.
Chilin kasvatuksessa valo on tärkeää. Siksi chili kannatta kasvattaa siemenestä taimeksi sisällä ja keinovalossa, esimerkiksi energiasäästölampun, LED-valon tai loisteputken alla.
Valon lisäksi tarvitaan lämpöä. Ihanteellinen idätyslämpötila on 24–28 astetta. Esimerkiksi lämmitetty lattia on hyvä paikka laittaa chili itämään, vaikka monet lajikkeet itävät huoneenlämmössäkin.
Chilin siementen itämisaika vaihtelee parista vuorokaudesta kuukauteen. Joidenkin villichilien itämisaika on jopa pari vuotta, joten kannattaa tietää, mitä kasvattaa.
2. Chilin kouliminen
Kun siemenet ovat itäneet eli niissä on sirkkalehdet ja seuraava lehtipari, ne siirretään hieman isompiin ruukkuihin . Ole varovainen, jotta hennot juuret eivät vaurioidu.
Tässä vaiheessa on myös harvennuksen aika, jos idätysalustassa on ollut monta siementä vierekkäin.
Chilin taimet istutetaan uudelleen sirkkalehtiin saakka, jolloin taimesta tulee tukevampi, ja se kasvattaa enemmän juuria. Tästä vaiheesta käytetään nimitystä kouliminen: hentoa kasvia vahvistetaan.
Istutusruukun mullan pitää pysyä tasaisen kosteana muutaman viikon ajan. Sekä multa että turve kannattaa jättää riittävän kuohkeaksi, ettei se paakkuunnu ja kovetu. Muista huolehtia edelleen myös valosta ja lämmöstä!
Ravinteet kuluvat loppuun mullasta noin kuukaudessa. Lehden kellastuminen voi olla merkki ravinteiden puutteesta – tai liiasta vedestä. Chilille maistuvat veden sekaan liukenevat lannoitteet, joita voi käyttää myös tomaatille ja mansikalle.
3. Chilin latvominen
Kun chilikasvit työntävät oikeita lehtiä, ne siirretään jälleen isompiin astioihin.
Noin 15-senttisiä taimia voi latvoa, eli niiden latvuksia katkotaan lyhemmiksi niin, että kasvi haarautuu leikkauskohdasta.
Sadonkorjuun ajankohta määräytyy istutusajankohdan ja kasvuolojen mukaan. Jos saat chilin talvehtimaan ruukussa, satoa voi odottaa pitkin kesää kasvihuoneessa. Ikkunalaudalla oleva chili tuottaa uusia hedelmiä satunnaisesti pitkin vuotta.
Myös satoa jo tuottavaa chiliä voi leikellä. Turhia uusia versoja poistamalla kasvin energia säästyy hedelmien tuotantoon.
Chiliyhdistys jakaa runsaasti chilitietoutta ja antaa lisää vinkkejä kasvattamiseen.