Kasvata siemenistä unelmiesi sato alusta asti
Julkaistu 16.4.2018Kasviksia, vihanneksia ja juureksia voi viljellä kasvimaalla, laarissa tai jopa ruukussa. Aloita helpoista yrteistä, avomaankurkusta ja nopeasti kasvavasta salaatista. Keittiöpuutarha palkitsee viljelijänsä.
Osan vihannesten ja juuresten siemenistä voi kylvää suoraan kasvimaalle kesän alussa.
– Esimerkiksi papu kylvetään suoraan kasvimaahan. Koska härkäpapu kestää kylmää, sen siemenet voi kylvää jo toukokuussa. Muut pavut laitetaan maahan vasta kesäkuussa, kertoo Marttojen kotipuutarha-asiantuntija Asta Kuosmanen.
Porkkanan siemenet kylvetään jo toukokuussa, kun maata voi muokata. Sama sääntö pätee muihinkin juurikkaisiin, kuten nauriiseen ja retiisiin.
Myös lanttu ja kaalikasveihin kuuluva kyssäkaali ehtivät siemenestäkin, mutta satoa saa aiemmin, jos varaat osan siemenpussin sisällöstä taimikasvatukseen.
Myös salaatit kylvetään ajoissa avomaalle, joiden siemenet itävät noin 16–20 asteessa. Esimerkiksi lasitettu parveke ilman tuuletusta voi olla salaatille liian lämmin paikka itää.
Porkkana
Muista harso ja harvennus
Avomaalle kylvettäessä siemenet suojataan harsolla heti kylvön jälkeen. Ensimmäisiä versoja alkaa näkyä esimerkiksi porkkanasta jo parin viikon päästä kylvöstä.
– Yleisin ongelma suoraan avomaalle kylvetyissä siemenissä on liika tiheys, huomauttaa taimiviljelyn asiantuntija Jyri Uimonen Puutarhaliitosta.
Siemenet kannattaa siis kylvää mahdollisimman harvaan. Lisäksi niitä on harvennettava riittävästi kasvun edetessä.
Siemenpussista voit lukea ohjeet otolliselle kylvöajalle ja kylvösyvyydelle. Siemenpussista kannattaa katsoa myös päiväys, sillä vanha siemen ei idä.
Vahvaksi ennen ulkoilua
Osa kasveista hyötyy siitä, että niiden siemenistä kasvatetaan sisätiloissa taimet, jotka istutetaan vasta kesän alussa ulos kasvimaalle tai kasvihuoneeseen.
Huhtikuussa kylvetään taimikasvatuksessa kaalit, keräsalaatit, tomaatit, paprikat, basilikat, mintut sekä ruohosipulit. Toukokuussa vuorossa ovat avomaankurkut, kurpitsat, pinaatit, sokerimaissit, melonit sekä rakuunat.
– Jos kylvää siemeniä taimikasvatusta varten, kannattaa valita kasvitautien ehkäisemiseksi turve-hiekkaseos. Jos mahdollista, kannattaa huolehtia kasvualusta puhtaudesta, Uimonen toteaa.
Ammattilaiset puhuvat taimien koulimisesta, joka tarkoittaa yksittäisten taimien noukkimista idätysastiasta isompaan ruukkuun yksin kasvamaan: se vahvistaa kasvia, mutta pitää tehdä erittäin varovasti kasvin hentouden takia.
Avomaankurkku
Näin kylvät siemenet oikein
- Kylvä siemenet pestyihin ruukkuihin tai laatikoihin. Hyödynnä viili-, jogurtti- ja maitopurkit.
- Idätä siemenet vähäravinteisessa, hiekansekaisessa mullassa. Jos haluat päästä helpolla, käytä valmista kylvömultaa tai -turvetta.
- Laita multaan pari siementä ruukkua kohden.
- Ripottele siemenet mullan pinnalle ja peitä ohuella multa- tai hiekkakerroksella. Pienet siemenet voit sekoittaa hiekkaan, jolloin kylvöksestä tulee sopivan harva.
- Kastele sumuttamalla huoneenlämpöisellä vedellä. Kastelun jälkeen astia kannattaa peittää rei’itetyllä muovilla tai lasilevyllä, jolloin kosteus pysyy tasaisena. Pidä kylvös kosteana koko itämisen ajan, mutta älä kastele liikaa.
- Tuuleta kylvöstä päivittäin. Ota muovi pois, kun sirkkalehdet ovat kasvaneet.
Karaise kunnolla
Sisätiloissa kasvatetut taimet karaistaan vielä ennen kuin ne istutetaan ulos, jotta ne tottuvat alkukesän viileään ilmaan ja voimakkaaseen valoon. Kasvu saattaa pysähtyä, jos karaisu jää tekemättä.
- Aloita karaisu noin 10 päivää ennen ulosistutusta. Vie taimi noin puoleksi tunniksi ulos.
- Pidennä aikaa vähitellen.
- Suojaa taimet aluksi harsolla, jos ulkolämpötila on alle 15 astetta.
- Sijoita taimet karaisun ajaksi varjoisaan paikkaan, sillä sisävaloon tottuneet kasvustot voivat vaurioitua kirkkaassa auringonvalossa.
Lue myös, mitä kaikkea voit kasvattaa kaupan hevi-osaston antimista.
Tiesitkö?
Chili, paprika ja tomaatti kantavat siemenissään samaa makua kuin emähedelmässä. Eli kun kylvät siemenen, saat kasvatettua saman makuisen hedelmän. Jos ihastut vaikka tiettyyn tomaattilajikkeeseen, voit ottaa siemenet talteen ja kasvattaa samanmakuista hedelmää itsekin.