Kotityöt ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan
Julkaistu 8.3.2018Tuntuuko, ettei hektisessä arjessa irtoa aikaa kuntosalilla käymiseen? Ei hätää, sillä kodin askareiden avulla on mahdollista pitää itsensä liikkeessä. Katso vinkit, kuinka tehostat siivousrutiinejasi ja muutat ne kaloreja polttavaksi hyötyliikunnaksi.
Kotona hääriminen lisää energiankulutusta. Tehosta viikkorutiinejasi jättämällä robotti-imuri komeroon ja laittamalla lihakset mahdollisimman kovalle käytölle. Siivoamisella on myönteisiä vaikutuksia varsikin selän ja olkapäiden alueelle sekä jalkoihin. Hyötyliikunta tehostaa aineenvaihduntaa ja auttaa painonhallinnassa. Kotona häärääminen tulee halvemmaksi kuin kuntosalijäsenyys, ja lopputuloksen edessä mieli lepää.
1. Iske siivotessasi isompi vaihde silmään
Huolellinen, mutta nopeatahtinen siivous säästää aikaa ja puskee hien pintaan. Laita korkeatempoinen taustamusiikki vauhdittamaan suoritusta. Pyyhi pölyt puhdistusliinalla kaukaisimmastakin nurkasta ja kurkota ylimmälle hyllylle. Villakoirien perässä konttaaminen harjoittaa reisiä ja taipuisuutta. Maksimoi rasitus puurtamalla jalkapainojen kanssa.
2. Puunaa, hinkkaa ja kiillota
Laita kylpyhuoneen kaakelit säihkymään ja kiillota hankausnesteen avulla ammetta ja vessanpönttöä kunnes pystyt peilaamaan itseäsi niistä. Kaikenlainen pyyhkiminen ja itsepintainen puunaaminen antaa käsille mainion tehotreenin.
3. Siisti suurieleisesti
Imurin harjaa kannattaa heiluttaa mahdollisimman leveästi. Käy läpi kaikki nurkat ja kyykisty puhdistamaan sängyn ja sohvan aluset. Pese ikkunat vetämällä pesintä mahdollisimman laajassa kaaressa maksimoidaksesi ruumiillinen kuormitus. Viimeistele siivous moppaamalla, esimerkiksi puulattioiden puhdistusainetta käyttäen – näin harjoitat sekä ylä- että alavartaloa.
4. Päästele höyryjä piiskaamalla mattoja
Vie matot ulos ja anna pienimmillekin pölyhiukkasille kyytiä piiskaamalla mattoja sydämesi kyllyydestä. Paukuttaminen ja isojen mattojen kanniskeleminen kasvattaa hauista.
5. Kokkaa ja leivo
Keittiössäkin saat kalorit kulumaan. Valmista illallinen isommalle porukalle alusta asti: viipaloi, hienonna, kuori ja raasta. Vaivaa taikinaa ja vispaa kerma käsin. Muutaman tunnin aktiivisen kokkaamisen jälkeen voit nauttia valmiista herkuista hyvällä omallatunnolla.