Terveelliset lisukkeet ja lisää liikuntaa

Terveelliset lisukkeet ja lisää liikuntaa

Kasvisten, hedelmien sekä marjojen lisääminen ruokavalioon ja liikunta ovat kiistatta omaa hyvinvointia edistäviä tekoja. Aloita pienin askelin kohti parempaa hyvinvointia.

K-Supermarket

Lisää kasviksia

Lisäämällä värikkyyttä ruokavalioon, lisäät myös vireyttä. Pienikin lisäys on hyvä juttu. Aloita niistä kasviksista, joista jo pidät ja lisää niitä. Kasvisruoat ja erilaiset salaatit ovat helppo tapa lisätä värejä lautaselle.

Muutoksia saat parhaiten aikaan, jos teet muutoksistaan konkreettisia. Sen sijaan, että pohdit vain yleisesti lisääväsi hedelmiä ruokavalioon, päätä, että syö yhden hedelmän lisää joka päivä. Muutos tapahtuu todennäköisemmin, jos lisäksi päätät millä aterialla ylimääräisen hedelmän syö ja minkä hedelmän valitset. Esimerkiksi syö joka aamu mandariini tai syö päivittäin välipalaksi banaani. Mitä konkreettisempi muutos, sen helpommin siitä tulee rutiini. Pieneltä tuntuva muutos, kuten hedelmän lisääminen, tukee onnistumisen kokemusta. Kun pieni muutos sujuu, voit lisätä seuraavan pienen muutoksen. Pienet muutokset yksi kerrallaan johtavat lopulta isompaan muutokseen. Mikä voisi olla ensimmäinen muutos, jota kokeilla?

Liikunnan lisääminen

Liikunta on yksi tehokkaimmista tavoista edistää omaa hyvinvointiaan. Toivottavasti tästä saa kipinän, jonka avulla liikunta tulee pysymään mukana elämässä jatkossakin!

Liikunta lisää aineenvaihduntaa ja helpottaa suoliston toimintaa sekä auttaa elimistöä ylläpitämään toimintansa. Se parantaa heikentynyttä sokeriaineenvaihduntaa, vahvistaa luustoa, helpottaa stressinhallintaa, alentaa kohonnutta verenpainetta ja korkeaa kolesterolia sekä auttaa painonhallinnassa. Lisäksi liikunnalla ehkäistään sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetesta sekä liikuntaelinten sairauksia. Säännöllinen liikunta vaikuttaa mielenterveyteen ja henkiseen jaksamiseen. Liikunnan puute on yhteydessä heikentyneeseen unen laatuun sekä yleiseen väsymykseen.

Mutta miten lähteä liikkeelle, jos sitä ei innokkaasti harrasta? On hyvä muistaa, että pienetkin liikunnalliset hetket piristävät ja tuovat hyvää oloa. Ei tarvitse rehkiä. Jos on aivan rapakunnossa, on liikuttava oman fyysisen kuntonsa mukaisesti. Liikunta on hyvä aloittaa sellaisella lajilla, joka tuntuu itsestä mukavalta. Tätä voi alkaa miettiä. Mikä itseä voisi eniten kiinnostaa?

Kävelykin riittää. Kävelyä on hyvä harrastaa vähintään puoli tuntia kerrallaan, noin 5 - 7 kertaa viikossa, jotta siitä saa tarpeeksi hyötyä. Kävelyn voi liittää hyötyliikunnaksi töihin mennessä tai kaupassa käymisen yhteyteen.

Katso kaikki Hälläväliä-kaamospersoonan vinkit ››