Koti ja hyvä olo
Luovuimme 1.8. Internet Explorer -selaimen tuesta. Parhaan käyttökokemuksen saamiseksi suosittelemme vaihtamaan johonkin seuraavista Mozilla Firefox, Safari, Google Chrome tai Microsoft Edge.
Parhaat tuotevinkit allergiakotiin

Parhaat tuotevinkit allergiakotiin

Valitse kotiin allergiatunnuksella varustettuja tuotteita, jotka eivät sisällä herkistäviä tai ärsyttäviä ainesosia, materiaaleja tai hajusteita

Noin joka toinen suomalainen kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä allergiaoireista. Allergiaa voivat aiheuttaa monet asiat: ikäviä oireita voi saada esimerkiksi siitepölystä, erilaisista ruoka-aineista, lemmikkieläimistä, nikkelistä, kumikemikaaleista tai esimerkiksi hyönteisten pistoista.

Jopa 10-40 % suomalaisista kärsii myös erilaisista hajuista. Puhdas pyykki tuoksuu toisen nenään ihanalta, kun toinen saa samasta hajusta migreenin. Tuoksuyliherkkä voi saada oireita monista arkipäiväisistä asioista, joita on usein hankala välttää etenkin julkisilla paikoilla. Tuoksuyliherkkä voi reagoida vaikkapa hajuvesiin, pesuaineisiin, rakennusmaaleihin tai huonekaluihin.

Allergiatunnus auttaa ostoksilla

Allergia-, iho- ja astmaliitto myöntää puolueettomasti tutkituille tuotteille allergiatunnuksen, joka kertoo etteivät tuotteet sisällä hajusteita, tuoksuja, eteerisiä öljyjä eikä yleisesti herkistäviä tai ärsyttäviä aineita tai niiden pitoisuuksia. Tuotteissa ei myöskään ole mykerökukkien ainestosia.

allergiatunnus kuvitus 680

Allergiatunnuksella varustettuja tuotteita löytyy useista eri tuotekategorioista myös K-kaupoista. Keräsimme alle Pirkka-tuotevinkkejä sekä joukon muita hyviä valintoja allergiakodin hoitoon ja siivoukseen.

Pirkka-tuotteita allergiakotiin

Pirkka-sarjassa Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus on Color ja White Sensitive -pyykinpesuaineilla ja All in 1 -konetiskitableteilla.

  • Pirkka Color Sensitive pyykinpesuneste on hajusteeton, fosfaatiton ja zeoliititon tuote ja sopii kaikelle pyykille. Tuotteen pH on 9,3. Tuotteella on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus sekä Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki, Joutsenmerkki.

  • Etenkin lapsiperheissä tiskikone pyörii päivittäin. Pienten lasten vanhemmat kantavat usein huolta siitä, ovatko päivittäisessä arjessa käytettävät pesuaineet varmasti turvallisia. Pirkka All in 1 konetiskitabletit ovat väriaineettomia, hajusteettomia ja fosfaatittomia. Niillä on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus sekä Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki, Joutsenmerkki.