Hyppää sisältöön
Ötököiden ystävä: haastattelussa Pirkka Amppari -limusarjan valmistaja

Ötököiden ystävä: haastattelussa Pirkka Amppari -limusarjan valmistaja

Julkaistu 8.9.2021

Pirkka Amppari -sarjan ötökkölimut Amppari, Murkku, Toukkis ja Banskis valmistetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla. Myyntijohtaja Marko Taskisen mukaan työ limonadi­tehtaalla on toisinaan juuri niin hauskaa, kuin voisi kuvitella.

Miten Wirvoitusjuomatehdas sai alkunsa?

Kaikki lähti liikkeelle vuonna 1995, kun yksi yrityksen perustajista löysi vanhoja limonadipullojen etikettejä vintiltä. Ensimmäiset tuotteet syntyivät Fazerin vanhassa munanporaamossa, ja alkuun perustajanelikko myi limonadia Laitilan Munamarkkinoilla ja lähialueen kahviloissa. Sittemmin tiloja on laajennettu moneen otteeseen.

Millaisia tuotteita valmistatte?

Tuotteiden lukumäärä on jo lähemmäs 200. Valmistamme omia ja kaupan merkkejä, ja lisäksi toimimme sopimusvalmistajana. Luonnollisuus on tärkeää: retrolimonadeissamme ei ole säilöntä- eikä makeutusaineita.

Miten otatte huomioon ympäristöasiat?

Olemme olleet ympäristön ystäviä alusta saakka, vaikka vihreillä arvoilla ei ollut silloin samanlaista julkisuusarvoa kuin nykyään. Valmistamme tuotteet puhtaasti tuuli- ja aurinkovoimalla. Kierrätämme kaiken mahdollisen ja seuraamme, kuinka monta vesilitraa kuluu per valmis tuote. Kotimaisuuskin on tärkeää, ja kaikilla tuotteillamme on Avainlipputunnus.

Miten Pirkka Amppari -limonadiperhe syntyi?

Meiltä tiedusteltiin, olisimmeko kiinnostuneita kehittämään Pirkka Amppari -mehujäiden makuisia limonadeja. Kehitystyö alkoi siitä, kun tuotekehittäjämme Johanna Paasio kävi ostamassa ison säkillisen mehujäitä. Sitten testasimme makuja, kunnes "ötökkäperhe" oli valmis. Suureksi iloksemme limsoista tuli hitti.

Voiko limsan juontiin kyllästyä?

Työpaikan kylmäkaapit ovat toki täynnä kaikenlaista hyvää, mutta minulle limonadin juominen on juhlahetki. Täytyy kuitenkin sanoa, että yksi hauskimmista työpäivistä oli se, kun Amppari-limujen tuotekehittely alkoi. Kyllä siinä lapsuuden haaveet toteutuvat, kun työpaikalla saa syödä jätskiä ja juoda limonadia.

Laitilan Wirvoitusjuomat haastattelu kuvitus