K-Ruoka-sovellus uudistuu! Lue lisää täältä.
Klikkaamalla kevyempi arki

Klikkaamalla kevyempi arki

Viisihenkinen uusperhe alkoi tilata ruokaostoksiaan verkosta arjen helpottamiseksi. Sen jälkeen perheen ei ole enää montaa kertaa tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisiin.

1. Ikuinen hoppu

”Klik. Sinne lähti. Elämäni ensimmäinen tilaus ruoan verkkokaupasta. Yhä useampi suomalaisperhe alkoi tilata ruokaostoksiaan verkon kautta jo puolitoista vuotta ennen meitä pandemian alkaessa. Miksi me vasta nyt?

Yksi syy on se, että meillä on hyvä supermarket parinsadan metrin päässä kotiovelta. Toisekseen, minusta on kiva käydä ruokakaupassa ja vertailla tuotteita hyllyssä. Emme useimmiten myöskään jaksa suunnitella etukäteen, mitä milloinkin tekisi mieli syödä. Fakta on kuitenkin se, että arkemme on usein kaoottista säntäilyä kouluihin, palavereihin, kauppaan ja tanssi- ja soittotunneille.

Kahden aikuisen ja kolmen lapsen uusperheessämme asuu vaihtelevasti kahdesta viiteen ihmistä, ja kaikilla on omat ruokatoiveensa. Yksi haluaa vain kasvisruokaa, toinen voisi elää pelkillä kalapuikoilla ja kolmannelle käy kaikki, kunhan ruoka on valmista heti. Alamme pohtia mieheni kanssa ratkaisuja arkirumbaamme. Ruoan tilaaminen verkkokaupasta on yksi niistä.”

2. Viisi ihmistä, sata toivetta

”Rakastamme hyvää ruokaa ja ruoanlaittoa, ja panostamme siihen usein arkenakin. Teemme peruspastoja, kasviskeittoja tai paistettua kanaa tai kalaa kasviksilla. Viikonloppuaamujen kohokohta on hyvistä kahvipavuista itse jauhettu kahvi ja vapaapäivinä kokkailemme korealaista, nepalilaista tai meksikolaista ruokaa, teemme itse gourmet-pizzaa tai kokeilemme jotain ihan uutta.

Päivän ruoka riippuu usein siitä, ketkä lapsista ovat paikalla. Kun teini on vegaanikokeilija, alakoululaiset perusnirsoja ja itselläni gluteeniton ruokavalio, ei aina ole ihan yksinkertaista löytää kaikille sopivia ruokia. Ei myöskään ole yhdentekevää, mitä jugurttia, juustoa tai valmismakaronilaatikkoa ostamme. Vaikka emme anna lasten nirsoilla, pääsemme usein silti helpommalla, kun perusruoat pysyvät melko vakioina.

Emme ehdi hakea tai tilata ruokaostoksia useasta eri paikasta. Siksi arvostamme sitä, että saamme samasta kaupasta kaiken laidasta laitaan. Suosimme esimerkiksi hyviä juustoja ja muita maitotuotteita kaupan omalta, edullisemmalta merkiltä, mutta yhtä lailla toivomme kaupasta löytyvän pientuottajien kahvipapuja, korealaisia chilikastikkeita, gluteenittomia leivonnaisia ja tuoretiskin kalaa.”

3. Niksit haltuun

”Pling! Kun tilaus on saapumassa, puhelimeeni kilahtaa reaaliaikainen seurantalinkki. Pian ovellani on kolme pahvilaatikollista ruokaa. Lähetyslistan mukaan vain tietyt tarjoustomaatit ja kaurarieska ovat olleet loppu, mutta nekin on korvattu toisen merkin samoilla tuotteilla. Vaikutus loppusummaan on pieni.

Tilauskertojen myötä opimme erilaisia niksejä ostosten tekoon. Esimerkiksi sen, että monet kaupan tarjoukset päättyvät sunnuntaisin. Jos klikkailemme tilauksen sunnuntaina mutta kuljetus on maanantaina, tuotteet kerätään vasta silloin, eivätkä kaikki tarjoukset ole enää voimassa. Toisaalta osa listan tuotteista voikin olla tarjouksessa maanantaina, kun viikon aluksi saamme aina viestin meille räätälöidyistä kaupan eduista. Opimme myös varaamaan kuljetusajankohdan valmiiksi jo viikkoa ennen. Tilausta täydennämme yleensä vielä edellisenä iltana. Joulun lähestyessä olimme riemuissamme, kun tajusimme, että saamme kaikki joulun ruokaostokset aatonaattona suoraan kotiovelle.”

4. Tämä toimii!

”Kun ensimmäisestä tilauksesta on kulunut puoli vuotta, on ruokaostoksista verkossa tullut meille säännöllinen tapa. Niinä viikkoina, joina olemme kaikki viisi koolla, on ihanaa, että kaapista löytyy aineksia viiden litran lohipastaan, pinaattilettuja kiirepäiviin, jugurtteja hillolla ja ilman sekä vihanneslaatikko täynnä kurkkua, avokadoja ja juureksia.

Suunnittelemme ostoslistan ensin paperille ja sitten klikkailemme tilauksen verkossa edellisen listan pohjalle. Toisinaan lisäämme tuotteita myöhemmin sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Tykkään edelleen käydä myös lähikaupassamme, josta haen tarvittaessa vaikkapa tuoretta kalaa tai yrttejä. Kahdestaan kokkailemme ruokia, joista lapset eivät tykkää, kuten pad thaita, chilisiä keittoja tai ruokaisia salaatteja ja haemme ainekset suoraan lähikaupasta.

Koska meillä ei ole autoa, vähänkään isomman satsin roudaaminen kaupasta kotiin vaatii kahden aikuisen hyvät käsivoimat. Siksi verkkokaupan kotiinkuljetus tuntuukin ihan luksukselta. Kuljetusmaksu on pieni hinta siitä, että ei enää tarvitse joka päivä miettiä kauppareissua ja saamme yhdestä kaupasta kaiken suoraan kotiovellemme.”

Kuka?

Toimittaja Mirja Aarnion, 44, perheeseen kuuluvat avomies, kaksi omaa tytärtä ja puolison tytär. Perhe asuu Helsingissä.

Näin teet ruokaostokset verkossa:

  1. Tilaus tehdään K-Ruoka.fi-verkkosivulla tai K-Ruoka-mobiilisovelluksella. Voit valita, mistä K-ruokakaupasta ostoksesi tilaat. Yli 500 K-ruokakaupalla ympäri Suomen on verkkokauppa, ja suurimmissa on parhaimmillaan jopa 40 000 tuotteen valikoima.
  2. K-Ruoka-verkkokaupan valikoimista löytyvät Pirkka-tuotteiden ja muiden tuttujen luotettujen merkkien lisäksi myös muun muassa palvelutiskituotteita sekä paikallisia erikoistuotteita, jotka kauppiaat voivat itse valita valikoimiinsa suoraan tuottajilta.
  3. Voit tilata ostokset suoraan kotiin tai noutaa ne kaupasta. Suurimmissa kaupungeissa on myös erillinen pikatoimitus, joka tuo ostokset ovellesi muutamassa kymmenessä minuutissa. Tilatessa näet toimitustapojen ja -aikojen hinnat. Vuonna 2021 K-ruokakauppojen verkkokauppatoimituksia tehtiin 1,8 miljoonaa.
  4. K-Ruoka-verkkokaupan älykäs ostoslista tunnistaa usein ostamiasi tuotteita ja ehdottaa niitä automaattisesti. Näet palvelussa omat ja Plussa-edut, ja kun tilaus on tehty, näet mihin asti voit muokata sitä. Tilaus veloitetaan, kun kauppa on kerännyt tuotteet.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 4/2022 Teksti: Mirja Aarnio, Kuvitus: Riku Ounaslehto