Hyppää sisältöön
Maukkaat Pirkka keittojuurekset kasvatetaan Isokasken tilalla Honkajoella

Maukkaat Pirkka keittojuurekset kasvatetaan Isokasken tilalla Honkajoella

Päivitetty 4.9.2019

Isältä pojalle siirtyneellä tilalla on kasvatettu tämäkin lanttu – kuten myös muut Pirkka Keittojuurekset. Kätevät valmiiksi kuoritut keittojuurekset löydät K-ruokakaupoista.

Vihannesviljelystä pakkaustoimintaan

Erkki ja Aino Isokaski aloittivat vihannesviljelyn Honkajoella jo 70-luvulla. Pikkuhiljaa pelkästä vihannesviljelystä on siirrytty käyttövalmiiden juurespakkausten myyntiin. ”Jalostustaso on kehittynyt niin, että kaikki tilalla viljeltävät tuotteet menevät perheen oman jalostustehtaan kautta”, kertoo tilan perustaja Erkki Isokaski. Nykyään Isokasken tilalla kasvatetaan, käsitellään ja pakataan kasvikset käyttövalmiiksi tuotteiksi, niin kuin esimerkiksi Pirkka keittojuurekset. Toimintaa voi hyvillä mielin kutsua monipuoliseksi, sillä jo keittojuurespakkaukset sisältävät muun muassa lanttua, porkkanaa, selleriä ja purjoa.

Sukupolvelta toiselle

Nykyään maatila ja sen yhteydessä toimiva vihannesten jalostuksen ja pakkaamisen hoitava osakeyhtiö Vihannestehdas kuuluvat kokonaan Erkin pojalle Jukalle. Jukalla on myös oma poika, jonka toivotaan jonain päivänä itse jatkavan toimintaa. Täysin syrjään eivät Aino ja Erkki ole kuitenkaan siirtyneet, vaan yrittäjähenkinen eläkeläispariskunta osallistuu vieläkin mielellään tilan päivittäiseen toimintaan. ”Jos ei ole intohimoa, ei ole yritystoimintaakaan. Tämä vaatii jatkuvaa kehittämistä ja maailman tapahtumien seuraamista”, kommentoi Erkki Isokaski.

Tuoreista, valmiiksi kuorituista Pirkka keittojuureksista valmistat helposti esimerkiksi maukkaan lihakeiton.