Hyppää sisältöön
Turengin jäätelötehtaan tarina

Turengin jäätelötehtaan tarina

Julkaistu 23.3.2018

Turengissa – Hämeenlinnan kupeessa – on valmistettu maailman parasta jäätelöä reippaasti yli viidenkymmenen vuoden ajan.

Lokakuusta 2016 alkaen jäätelötehtaalla on puhaltanut uudet tuulet, kun Turengin tehtaasta tuli osa Froneri-yhteisyritystä, jonka omistaa puoliksi elintarvikeyhtiö Nestlé sekä englantilainen jäätelönvalmistaja R&R. Yritys toimii 20 maassa ja se työllistää 10 000 ihmistä. Suomessa Fronerilaisia on parisataa.

Turengin tehtaalla valmistetaan jäätelöä suomalaisten kuluttajien makuun suomalaisesta maidosta ja kermasta. Tehdas on Suomessa johtava jäätelöosaaja ja työllistää tällä hetkellä n. 150 jäätelön ammattilaista. Turengin tehtaalla valmistuvat myös litran Pirkka jäätelöt mango-meloni, laktoositon vadelma-lakritsi sekä vanilja ja laktoositon vanilja.

"Olemme ylpeitä rautaisesta jäätelöosaamisestamme ja kehitämme tuotteitamme jatkuvasti suomalaisen kuluttajan makutottumusten mukaisesti", toteaa Turengin tehtaanjohtaja Tuukka Kaukoranta.