Hyppää sisältöön
Jouluna herkutellaan kotimaisilla Valio-juustoilla

Jouluna herkutellaan kotimaisilla Valio-juustoilla

Julkaistu 28.11.2019

Juustot kuuluvat jouluun ja moni kokoaakin juustotarjottimen pikkujouluihin tai napostelee juustoja jouluherkkujen valmistumista odotellessa. Mitä jos kokoaisit jouluisen juustotarjottimen tänä vuonna kotimaisista Valio-juustoista?

Osallistu kilpailuun ja voita Valion juustolahjapakkaus (25.11.-15.12.2019) ›

Maku edellä

Juustolautaselle kannattaa valita erilaisia juustoja – mietoja, voimakkaita, pehmeitä ja kovia, tuttuja ja harvinaisempia. Yhteensä juustoja on hyvä olla kolmesta kuuteen erilaista.

Joulun aikaan kauppojen valikoimista löytyy sesongin erikoisuuksia kuten tavallista pidempään kypsytetyt Valio Hienoin Alppi Kreivi® ja Valio Hienoin Juhla® cheddar. Pitkä kypsytys tuo makuun intensiivisyyttä, herkullista murenevuutta ja vivahteikkuutta. Pitkään kypsytetyt Valio AURA Gold® ja Valio Mustaleima™ ovat klassikkoja, jotka toimivat aina. Kannattaa kokeilla myös uusia makuja, kuten karamellisen kiteistä Valio Keisarinna® juustoa, jos kristallinen gouda on uusi tuttavuus.

Miksi kotimaista?

Harva tietää, että puolet Suomessa syödystä juustosta tuodaan ulkomailta. Valitsemalla kotimaisen juuston, voit olla varma juuston alkuperästä sekä oloista, joissa maito on tuotettu. Samalla tuet tehokkaasti myös kotimaista maitotilayrittäjää ja maaseudun elinvoimaisuutta, sillä jokaista juustokiloa kohti tarvitaan 10 litraa maitoa.

Nautintoja myös jouluiseen odotukseen

Raskaana olevalle joulunaika on yksi pitkä kieltojen lista, kun usein joutuu kieltäytymään niin kylmistä kalaherkuista kuin juustoistakin. Valion kotimaiset, kovat ja kypsytetyt juustot ovat turvallinen valinta myös raskaana, sillä ne on aina valmistettu tutkitusti maailman puhtaimmasta ja pastöroidusta maidosta. Valio AURA® juustokin sopii raskaana olevalle kuplivan kuumaksi kuumennettuna.

Antoisia herkutteluhetkiä!

Valio jouluna herkutellaan kotimaisilla juustoilla 680