Näin nikotiinikorvaushoitotuotteet toimivat – ja näin sinun kannattaa käyttää niitä

Näin nikotiinikorvaushoitotuotteet toimivat – ja näin sinun kannattaa käyttää niitä

On aika tumpata lopullisesti! Alkuvuosi on hyvä aika rohkeille ratkaisuille! Mutta joskus lujinkaan tahdonvoima ei riitä. Silloin voi turvautua muihin apukeinoihin – nikotiinikorvaushoitotuotteisiin – mutta niitä on tärkeää käyttää oikealla tavalla, jos todella haluat irti tupakasta.

Hallittu määrä nikotiinia

Jos suunnittelet savuttomaksi ryhtymistä, on tärkeää suunnitella etukäteen. Nikotiini, jota on esimerkiksi savukkeissa, aiheuttaa riippuvuutta. Monet aliarvioivat sen, miten vaikeaa on lopettaa tupakointi ja kestää vieroitusoireet.

Kova tahto edistää luonnollisesti edellytyksiäsi, mutta nikotiinikorvaushoidolla voit antaa itsellesi vielä paremmat mahdollisuudet onnistua. Nikotiinia sisältävillä korvaushoitotuotteilla voit saada elimistöösi nikotiinia hallittuna annoksena, joka riittää lieventämään fyysisiä vieroitusoireita. Tällä tavoin voit itse keskittyä tupakoinnin lopettamisen henkiseen puoleen.

Monet ovat yrittäneet useita kertoja lopettaa ennen kuin ovat onnistuneet, ja monilta on mennyt pitkä aika päästä kokonaan eroon tupakantarpeesta.

Markkinoilla on nykyisin useita nikotiinia sisältäviä korvaushoitotuotteita hyödynnettäväksesi. Mutta miten eri tuotteet oikeastaan toimivat – ja miten niiden kanssa kannattaa edetä?

Yksi hyvä vinkki on lukea nikotiinikorvaushoitotuotteiden pakkauksen mukana tuleva pakkausseloste ja seurata tarkasti ohjeita.

Nicotinell pakkaukset

Pistä poskeen

Nicotinell-imeskelytablettien kohdalla paras tapa saada toivottu vaikutus aikaan on tämä: aseta nikotiini-imeskelytabletti suuhusi, kunnes tunnet vahvan nikotiininmaun. Siirrä sen jälkeen imeskelytabletti posken ja ikenien väliin, kunnes voimakas maku on heikentynyt. Tässä vaiheessa jatka imeskelyä. Toistettuasi tätä noin 30 minuutin ajan on tabletti sulanut kokonaan.

On tärkeää käyttää nikotiinikorvaushoitotuotteita oikein ja pitää taukoja. Imeskelytabletista voi vapautua suuhusi enemmän nikotiinia kuin limakalvoilta pystyy imeytymään, minkä vuoksi saatat päätyä nielemään nikotiinia.

Jos alat tuntea kutinaa kurkussa, jos saat närästystä, hikan tai ilmaa vatsaasi, jos koet liiallista syljeneritystä tai suutasi alkaa poltella, pidä imeskelytablettia pidempään posken ja ikenen välissä.

Pidä taukoa

Ohje Nicotinell-lääkepurukumin käytössä on se, että sitä kannattaa pureskella sen aikaa, että tunnet vahvan nikotiininmaun. Anna sitten purukumin levätä suussa, posken ja ikenien välissä niin pitkään että maku alkaa heikentyä ennen kuin alat uudestaan pureskella.

Lääkepurukuminkin tapauksessa on tärkeää pitää taukoja eikä pureskella purukumia vimmatusti koko ajan – se ei näet paranna tuotteen tehoa. Toista noin 30 minuutin ajan.

Luonnollisesti on purukuminkin pureskelussa syytä pitää pidennettyjä taukoja, jos tunnet huonoa oloa kurkussa tai vatsassa.

Nicotinell purukumin kaytto

Parhaat edellytykset

Anna itsellesi kunnon mahdollisuus ja parhaat edellytykset päästä savuttomuuteen käyttämällä nikotiinikorvaushoitotuotteita – oikealla tavalla. Hae motivaatiota vaikkapa kalenterista ja uudesta vuodesta.

Hyödynnä myös perheesi, ystäviesi ja työtoveriesi tukea – yhdessä sanomme loppu tupakoinnille, emmekä anna tupakanhimon pilata loppuelämäämme.

Myös terveydenhuollon ammattilaisen neuvonta saattaa parantaa tupakoinnin lopettamisen onnistumista. Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi

Nicotinell kuvituskuva

*Nicotinell-nikotiinikorvaushoitovalmisteet avuksi tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviin viero-itusoireisiin. Sisältää nikotiinia. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ja noudata annosteluohjeita. Ei alle 18-vuotiaille eikä tupakoimattomille. Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Älä tupakoi samanaikaisesti, kun käytät Nicotinellia. Älä käytä Nicotinellia, jos olet yliherkkä jollekin valmisteiden sisältämistä aineista tai et tupakoi. Haittavaikutuksena voi esiintyä huimausta, päänsärkyä, ruuansulatuskanavan ja nielun alueen oireita, yskää, unettomuutta, purukumia käytettäessä purentalihaksen kipua, laastaria käytettäessä myös ihoärsytystä. Jos sinulla on sydän- tai verenkiertoelimistön sairaus, diabetes, jokin muu sairaus tai olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärin kanssa. Itsehoitolääke. Valmisteyhteenvetojen lyhennelmä 23.11.2020. Perustuu 04/2020 – 08/2020 päivättyihin valmisteyhteenvetoihin. Lisätiedot: GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Finland Oy, puh: 0800 77 40 80, s-posti: scanda.consumer-relations@gsk.com. Tavaramerkit ovat GSK-konsernin omistamia tai sille lisensoituja. ©2020 GSK tai lisenssinhaltija.

*Nicotinell-nikotinpreparat hjälper mot avvänjningssymtom i samband med rökstopp. Innehåller nikotin. Läs noga igenom bipacksedeln och följ doseringsanvisningarna. Inte för personer under 18 år eller icke-rökare. Förvaras utom syn- och räckhåll för barn. Rök inte samtidigt som du använder Nicotinell. Använd inte Nicotinell om du är allergisk mot någon substans som produkten innehåller eller om du är icke-rökare. Som biverkning kan det förekomma yrsel, huvudvärk, matsmältningsbesvär och besvär i svalg, hosta, sömnlöshet, värk i käkmuskler vid bruk av tuggummi, och vid bruk av plåster även hudirritation. Om du har en hjärtkärlsjukdom, diabetes eller någon annan sjukdom eller om du är gravid eller ammar, diskutera behandlingen med läkare. Receptfritt läkemedel. Kortversion av produktresuméer 11.11.2019. Baserad på produktresuméer uppdaterade 04/2020–08/2020. Mer information: GlaxoSmithKline Consumer Healthcare Finland Oy, tfn: 0800 77 40 80, e-post: scanda.consumer-relations@gsk.com. Varumärkena ägs av eller är licenserade till GSK-koncernen. ©2020 GSK eller licensinnehavaren

11/2020. PM-FI-NICOT-20-00057