Rakastetut Valio Fanny-vanukkaat palaavat!
Päivitetty 9.5.2018Jokaisen lapsuusmuistoista löytyy makuja, jotka ovat sittemmin kadonneet kauppojen hyllyiltä. Valion Fanny-vanukas on ehdottomasti yksi näistä, ja se kuuluukin hartaimmin takaisin toivottujen tuotteiden joukkoon. Toukokuussa uskollisten fanien odotus päättyy, kun Valio Fanny tekee herkullisen paluun!
Hartaasti odotettu paluu
Valion Facebook-sivuille kirjoitettiin keväällä 2016: “Lapsuudestani muistan tällaisen ihanuuden kuin Fanny-vanukas. Vanukasta sain aina vain pienen kupillisen koska vanhempien mielestä ei liika herkuttelu ollut hyvästä, joten muistankin vannoneeni kovaan ääneen että sitten kun joskus olen aikuinen, niin ostan Fanny-vanukas törppösen ja huitasen sen yhdellä kertaa kurkusta alas. Näin sitten kuitenkin kävi, että Fanny-vanukkaan tuotanto lopetettiin ja en ole päässyt tekemään tätä lapsuuteni suurta haavetta. Ehdotukseni olisikin, että voisiko Valio tehdä nostalgisuuden nimissä erän tätä jumaltenherkkua ja mahdollistaa tuo vuosien takainen pikku-Idan harras unelma!”
Julkaisu keräsi nopeasti yli 5000 tykkäystä, 300 kommenttia ja 65 jakoa. Siitä lähtien vanukkaita on toistuvasti pyydetty takaisin. Palautetta tuli niin paljon, että Valion välipalojen tuoteryhmässä päätettiin selvittää, voisiko fanien haaveen toteuttaa.
Suosikin maku säilyy samana!
Valio Fanny™ vanukkaat olivat kaupan hyllyssä vuosina 1989–2005. Uudet Valio Fanny™ vanukkaat on valmistettu Turengin meijerissä alkuperäistä reseptiä kunnioittaen. Makuina ovat tutut maitosuklaa ja karamelli, ja nyt vanukkaat ovat myös laktoosittomia. Herkullinen maku ja täyteläinen suutuntuma ovat kuitenkin aivan kuten ennen!