Keksiherkku on makea jälkiruoka, joka koostuu kolmesta kerroksesta: Kekseistä, marja-hilloseoksesta ja päällimmäiseksi kermavaahdosta. Valmista vartissa.
Sekoita pakastepuolukat ja puolukkahillo. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lado puolet kekseistä pieneen, tasapohjaiseen lasikulhoon. Levitä päälle puolet marja-hilloseoksesta ja kermavaahdosta. Tee seuraava kerros samoin: ensin keksit, sitten marja-hilloseos ja päällimmäiseksi kermavaahto.
Murskaa muutama keksi hienoksi esimerkiksi muovipussissa. Koristele jälkiruoka kokonaisilla puolukoilla ja keksimuruilla. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.
Vinkki! Voit tehdä keksiherkun myös annoskulhoihin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: kaurakeksejä tai piparkakkuja
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.