Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Leivo niistä tähtitorttuja ilman täytettä. Voitele tortut munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.
Paista 225 asteessa uunin alaosassa 10–15 minuuttia. Anna torttujen hieman jäähtyä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oon tehnyt näitä lohitorttuja useana vuonna peräkkäin ja olen saanut useasti kehuja. Lisään täytteeseen myös sitruunamehua. Sopii illanistujaisiin ja joulupöytään
Lulle
2 vuotta sitten
Kuulostaa hyvältä!
Kiitos ohjeesta
6 vuotta sitten
Oikein ihania ja täytettä saa oman maun mukaan sopivan määrän lisätä. Ei muuta kuin hyvää sanottavaa näistä tähtitortuista, kestittäviltäkään. Säilyivät viime vuonna hyvin reilut parikin viikkoa. Erinomaisiksi kehuttu, ja varmasti teen jatkossakin :)
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
TeeJoki, kiitos palautteestasi. Välitän sen tiedoksi respteistä vastaaville henkilöille.