Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Levitä lehtitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle pellille. Levyt on helpompi leikata siististi, kun ne ovat vielä vähän kohmeisia.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuullota sitä öljyssä pannulla. Lisää pannulle pinaatti ja paista, kunnes pinaatti on sulanut ja enin neste haihtunut. Anna jäähtyä.
Murenna feta. Sekoita kulhossa täytteen ainekset keskenään.
Leikkaa taikinalevyt puoliksi. Leikkaa neliöiden nurkkiin reunojen suuntaiset viillot. Jaa täyte torttujen keskelle. Nosta uloimmat kulmat neliön keskelle ja nipistä tiukasti kiinni. Voitele tortut munalla. (Ripottele pinnalle halutessasi auringonkukansiemeniä).
Paista 225 asteessa uunin alimmalla tasolla 15–20 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tarpeetonta kuullotella valkosipulia, kun se ei kuullotu. Osaamattomissa käsissä palaa vaan. Kypsyy tarpeeksi muun massan mukana uunissa.
Muutoin aivan maukas kokonaisuus. Olen ennenkin tehnyt, mutta suljettuna pasteijana. Tää kukkaversio oli kiva.
Harrasteleipuri
5 vuotta sitten
Nämä yllättivät! Yksi parhaimmista pikkusuolaisten resepteistä, mitä olen kokeillut. Saivat kiitosta, ja kaikki menivät.
Ajattelin, että jätän mintun pois, koska en pidä siitä. Laitoin kuitenkin puolet ilman minttua ja puolet mintulla. Harmitti jälkeenpäin, ettei kaikissa ollut minttua. Kiitos tästä reseptistä sen keksijälle.