Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja viipaloi sipulit. Viipaloi halkaistu ja huuhdeltu purjo. Viipaloi myös sellerin varret. Sulata pinaatti ja valuta se.
Kuumenna voi paistokasarissa ja kuullota siinä vihannesviipaleet. Lisää kasariin pinaatti ja sekoita. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla, anna jäähtyä.
Kauli voitaikina pari senttiä suuremmaksi kuin paistovuoka. (Vuoan koko 25 cm x 32 cm.) Leikkaa taikinan reunasta noin 1 cm:n levyiset suikaleet koristeeksi.
Voitele vuoka ja siirrä taikinalevy vuokaan niin, että se peittää pohjan ja reunat puoliväliin. Levitä vihannestäyte vuokaan.
Sekoita keskenään munat ja ruokakerma. Mausta ripauksella mustapippuria. Kaada seos vuokaan. Viipaloi vuohenjuusto ja levitä kiekot päällimmäiseksi.
Pyöritä koristeeksi jätetyistä suikaleista kaksinkertainen punos. Ympäröi punoksella piirakan reuna. Voitele koriste.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oikein hyvä ja helppo piirakka! Vähän muokkasin reseptiä lisäämällä mm. tomaattia. Tätä tehty jo useampi kerta tarjottavaksi vieraille ja aina on kehuttu!