K-Marketit mukana Grundigin Hävikkihäissä
Ruokahävikin torjunta on kaikkien yhteinen tehtävä. K-Marketit ovat tehneet jo vuosia töitä ruokahävikin vähentämiseksi. Grundigin Hävikkihäät-kampanjaan osallistumalla K-Marketit kannustavat kaikkia tarkkailemaan omaa ruokahävikkiään.
Mitkä ihmeen Hävikkihäät?
Kodinkonevalmistaja Grundig järjesti keväällä 2018 kilpailun, jossa pääpalkintona oli hävikkielintarvikkeista valmistettu hääillallinen. Yhteensä 300 pohjoismaisen hääparin joukosta voittajaksi valikoituivat espoolaiset Hanne Westerlund ja Markus Halme. Ekologisuus on merkittävässä roolissa parin elämässä, joten myös hääjuhlan haluttiin kuvastavan parin arvomaailmaa. Helsingin merellisissä maisemissa vietettiinkin hävikkihäitä.
Grundigin Pohjoismainen brändijohtaja Nina Fuglem kertoo, että he halusivat löytää parin, joka jakaa aidosti huolen hävikkiruoasta. Hävikkihäät ovat osa Respect Food -kampanjaa, jonka tarkoituksena on inspiroida ihmisiä tekemään kestävämpiä valintoja ja kunnioittamaan ruokaa.
Ruoat lahjoituksena K-Marketeista
K-Marketit halusivat osallistua Hävikkihäihin, sillä ruokahävikin vähentäminen on ollut tärkeä tavoite ketjun ruokakaupoissa jo pitkään. Hävikkihääillallisen raaka-aineet saatiin kolmesta Espoossa sijaitsevasta K-Marketista. Ison Omenan, Matinkylän ja Sorsakiven K-Marketin lahjoittamista elintarvikkeista huippukokit loihtivat upean illallisen, joka maistui niin hääparille kuin juhlavieraillekin.
Mitä voin tehdä ruokahävikin vähentämiseksi?
Luonnonvarakeskuksen mukaan suomalaiset kotitaloudet tuottavat ruokahävikkiä joka vuosi 120–160 miljoonaa kiloa, keskimäärin 20–25 kiloa henkilöä kohden. Elintarvikeketjun kokonaisruokahävikistä noin 18 prosenttia tapahtuu kaupoissa ja noin 35 prosenttia kotitalouksissa.
Arkisilla valinnoilla on väliä ja jokainen voi osaltaan vähentää ruokahävikkiä. Ostoslistan suunnittelu, raaka-aineiden oikeaoppinen säilyttäminen ja tähteiden hyödyntäminen ovat ensimmäinen askel järkevämpään ruokatalouteen. Katso lisää K-Marketin vinkkejä ruokahävikin ehkäisemiseen ja hyödyntämiseen täältä >>
Kuvat: Grundig