
Hävikkiviikko 2024
Julkaistu 1.7.2024Tiesitkö, että joka kymmenes leipäpala, hedelmä tai vihannes päätyy roskiin? Jos ruoka päätyy hävikkiin, myös kaikki sen valmistamiseen kuluneet luonnonvarat ja työ menevät hukkaan. Ole mukana yhdessä K-ryhmän kanssa vähentämässä ruokahävikkiä ja juhlistamassa hävikkiviikkoa, jota vietetään 23.-29.9.2024.
K-ruokakaupoissa vähennetään hävikkiä monin keinoin
Hävikin ehkäisyn kannalta tärkeimmät päätökset tehdään jo valikoimaa muodostaessa. Kauppojen tuotteiden tilausjärjestelmä on tarkasti menekin mukaan säädetty, jotta ruokaa saadaan tilattua juuri oikea määrä oikeaan aikaan.
Kaupan kylmäketjusta pidetään tarkasti huolta, jotta tuotteet eivät pilaannu ennen aikojaan.
Tuotteet laitetaan alennukseen päiväyksen lähestyessä, jotta niitä saataisiin myytyä paremmin. Monesta K-ruokakaupasta löytyy hävikkihylly, johon punalaputetut tuotteet on koottu. Hävikkihyllyn ansiosta ruokahävikin määrä voi kaupalla jopa puolittua ja siksi toimintatapa on otettu käyttöön laajalti.
K-ruokakauppiaat innovoivat aktiivisesti omia hävikkiä hyödyntäviä tuotteitaan.
Elintarvikekelpoisia myynnistä poistettuja tuotteita lahjoitetaan paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka jakavat ne ruoka-apuna eteenpäin apua tarvitseville.
Näin voit omalta osaltasi ehkäistä hävikin syntymistä kaupassa
Hyödynnä parasta ennen tuotteet aina mikäli mahdollista. Kaukaisin päiväystuote saattaa houkuutta tuoreudellaan, mutta jos tiedät , että tuotteelle tulee käyttöä heti, osta mieluummin lähin päiväystuote.
Liha ja kala kannattaa ostaa palvelutiskiltä. Näin saat juuri tarvittavan määrän. Palvelutiski on erityisesti hyvä vaihtoehto sinkkutalouksille!
Suuri osa kaupan hävikistä tulee, kun tuore- tai pakastetuotteita jätetään lojumaan väärille hyllyille ja tuotteet pilaantuvat. Viethän tuotteen aina takaisin paikalleen - pieni vaiva, mutta suuri merkitys!
K-Ruoka.fi ja K-Ruoka-sovellus apuna ruokahävikin hallinnassa
K-Ruoka-sovellus auttaa ruokaostosten suunnittelussa. Suunnittelemalla ruokaostoksesi vältyt heräteostoksilta, jotka päätyvät suuremmalla todennäköisyydellä roskiin.
K-Ruoka.fi tarjoaa reseptejä, joissa voi hyödyntää ruoan tähteitä. Käytä esimerkiksi edellisen päivän bolognese-kastikkeen jämät viidellä eri tavalla tai loihdi ylimääräisestä riisistä paistettua riisiä tofun kera! Ylikypsyneestä banaanista saa herkullisia jälkiruokia.
Psst! Tiesitkö, että osa K-kaupoista tekee yhteistyötä ResQ:n kanssa ja myy hävikkiin menevää ruokaa myös heidän sovelluksensa kautta? Lue lisää täältä!
6 x hävikkivinkki
Miten hyödynnät parhaiten hävikit herkuiksi? Linnea antaa parhaat vinkit luoviin hävikkiruokiin. Linnea näyttää myös, miten helposti valmistat herkulliset banaaniletut vain kolmesta raaka-aineesta.
K-Ryhmän hävikkituotteet löydät K-kaupastasi
Hyvis-keittojen valmistuksessa hyödynnetään varastossamme syntyvää tomaatti- ja paprikahävikkiä. Tomaatit ja paprikat ovat edelleen hyviä ja herkullisia, mutta niissä voi olla esimerkiksi kolhuja, minkä vuoksi niitä ei voida lähettää kauppaan myytäväksi.