Luomutuotteiden myynti jatkaa kasvuaan K-ruokakaupoissa

Luomutuotteiden myynti jatkaa kasvuaan K-ruokakaupoissa

Julkaistu 16.5.2018

K-ruokakauppojen valikoimissa on jo 2 000 luomutuotetta. Luomun myynnin odotetaan kasvavan tänä vuonna 10 %. Luomutuottajat voivat myös tarjota tuotteitaan entistä helpommin K-ruokakauppojen valikoimiin. 

Luomu kiinnostaa asiakkaita

Suurimmat luomutuoteryhmät K-ruokakaupoissa ovat vihannekset, hedelmät, maitotaloustuotteet, kananmunat ja mausteet. Pienpanimo-oluiden kasvanut kysyntä näkyy myös luomutilastoissa, sillä luomuoluet ovat kasvava luomutuotteiden ryhmä.

K-ruokakauppiaat muodostavat itse oman kauppansa valikoiman kuunnellen asiakaskuntansa toiveita. Valikoimiin otetaan asiakkaiden arvostamia lähi- ja pientuottajien tuotteita.

Rannikkoseudun asiakkaat arvostavat luomua

Kauppakohtaiset luomuvalikoimat vaihtelevat ja myös asiakkaiden kiinnostus luomua kohtaan vaihtelee eri puolilla Suomea. K-Plussa-asiakkaiden ostotiedoista koostettu kartta näyttää, kuinka paljon luomua ostetaan suhteessa muihin ruokaostoksiin. Eniten luomua ostetaan rannikkoseudulla. Myös pääkaupunkiseudulla luomutuotteet korostuvat asiakkaiden ostoskoreissa.

Eniten luomutuotteita ostetaan
1. Yli-Ii
2. Föglö
3. Kökar
4. Brändö
5. Oulunsalo
6. Lavia
7. Uusikaarlepyy
8. Kauniainen
9. Mustasaari
10. Maarianhamina

Vähiten luomutuotteita ostetaan
1. Punkaharju
2. Kerimäki
3. Savukoski
4. Hyrynsalmi
5. Vähäkyrö

Luomukartta

Luomutuotteita helpommin valikoimiin

Lähiruoan kysyntä on kasvanut ja tämä näkyy myös luomutuotteiden myynnin positiivisena kehityksenä, sillä useat luomutuottajat ovat paikallisesti toimivia pientuottajia. Tänä vuonna luomun myynnin odotetaan kehittyvän K-ruokakaupoissa 10 % viime vuoteen verrattuna.

Syksyllä 2016 Keskon verkkosivuille on avattu oma yhteydenottokanava lähi- ja pientuottajille, jonka ansiosta heidän on entistä yksinkertaisempaa ehdottaa tuotettaan Keskon päivittäistavarakaupan valikoimiin. Hakuprosessiin annetaan apua ja Kesko tarjoaa kullekin lähi- ja pientuottajalle sopivaa toimintamallia kunkin tarpeiden mukaisesti.

Luomutuottajat voivat myös olla suoraan yhteydessä yksittäiseen K-ruokakauppaan. Helpotetun toimintamallin odotetaan kasvattavan K-ruokakauppojen luomutuotteiden valikoimaa.