5 vinkkiä muovin vähentämiseen
Helpoilla vinkeillä muovin vähentäminen, välttäminen ja kierrättäminen käy kuin itsestään.
1. Kuori on kelpo pakkaus
Kuori on usein paras pakkaus. Tämän vuoksi K-kaupoissa on alettu toteuttaa ensimmäisenä Suomessa luomukasvisten lasermerkkausta, joka korvaa tarroittamisen ja tuotteiden pakkaamisen alustalle tai muoviin. Paperipussi ja esimerkiksi kestohedelmäpussi ovat hyviä vaihtoehtoja muovipussille. Kestopussissa voit yhdistää eri tuotteita hintatarroineen samaan pussiin.
Joskus paljon vettä sisältävissä tuotteissa, kuten esimerkiksi kurkussa, on muovi, jottei tuote pääse nahistumaan ennen aikojaan. Usein kuitenkin omalla valinnallaan voi tehdä fiksumpia valintoja hevi-hyllyillä.
2. Varo kosmetiikassa piileviä mikromuoveja
Kosmetiikkatuotteissa käytetään usein pieniä mikromuovirakeita, jotka pääsevät jätevedenpuhdistamojen ohi vesistöihin. Luonnossa muovit ovat ympäristöriski, joka voi aiheuttaa haittaa niin eläimille kuin ihmisillekin.
K-ryhmä on poistanut mikromuovirakeet Pirkan kosmetiikkatuotteista ja omien merkkien pesuaineista osana muovilinjaustaan. Lue lisää.
Löydät K-Citymarketin valikoimasta myös luonnonkosmetiikkaa! Tutustu aiheeseen lisää tästä.
3. Uusiokäytä pakkaukset ja hyötykäytä muovijäte
Muovirasioita voi kierrättää myös omassa kodissa. Esimerkiksi tyhjät levite- tai jäätelörasiat toimivat monikäyttöisinä säilytys- tai eväsrasioina tai vaikka lemmikin juoma- ja ruokakuppeina automatkalla. Katso pakkauksia uusin silmin: sipsipussista saa roskapussin ja kirsikkatomaattirasia on kuin luotu eväsleipien kuljetukseen.
4. Osta harkiten ja kierrätä
Vertaile pakkauksia. Voisitko ostaa yhden ison pakkauksen monen pienen pakkauksen sijaan?
Tee muovista osa kiertotaloutta palauttamalla muovipakkaukset muovinkeräyspisteeseen. Kestokassi toimii kätevästi myös tyhjien muovipakkausten keräämiseen ja kuljettamiseen.
Kauppojen ja logistiikan muovijätteet ohjataan uusiokäyttöön. Vuonna 2015 K-ruokakaupoista kerättiin muovijätepaaleja noin 70 tonnia ja logistiikasta 340 tonnia. Keskon tavoite on, että vuoteen 2025 mennessä 100 % muovijätteestä kerätään hyötykäyttöön kaikilla toimialoilla.
5. Sano ei muovikasseille
Muista ottaa oma kassi mukaasi aina, kun asioit ruokakaupassa. Turhille muovipusseille on paljon vaihtoehtoisia ostoskasseja kuten esimerkiksi kangas, juutti- ja paperikassit. Vaihtoehtoiset kassit säästävät omalla tavallaan niin luontoa kuin lompakkoakin, mutta muista että esimerkiksi puuvillakassia pitää käyttää pitkään jotta sen valmistuksen hiili- ja vesijalanjälki kompensoituu.