Kyläkauppatarinat - Oliivi

Kyläkauppatarinat - Oliivi

Vain viiden kilometrin päässä Helsingin keskustan sykkeestä sijaitsee Lauttasaari, jota toisinaan kutsutaan myös onnellisten saareksi.

K-Market-logo-680x50

Lauttasaari - kuin pieni kylä Helsingin laidalla

Kiireisen pääkaupunkimme lounaisimmassa kolkassa sijaitsee rauhallinen Lauttasaaren kaupunginosa. Lauttasaari on meren ympäröimä ja tunnettu kauniista luonnostaan, rannoistaan ja ulkoilualueistaan. Osasipa joku kertoa, että alueen ulkoilumahdollisuudet kelpaavat myös itse tasavallan presidentillekin.

Alueellinen identiteetti ja omaleimaisuus pätee niin kaupunkeihin kyliin kuin kaupunginosiinkin. Lauttasaarelaiset kuvaavat asuinaluettaan avoimeksi. Kaikki otetaan lämpimästi vastaan ja toisia autetaan - aivan kuten pienissä kylissä on tapana. Monet sanovatkin, että viiden kilometrin etäisyys Helsingin keskustasta karistaa kaiken jurouden ja hektisyyden, joita Helsinkiin saatetaan liittää. Lauttasaaressa huokuu yhteisöllisyys. Toisinaan Lauttasaarta kuuleekin kutsuttavan onnellisten saareksi.

Onnellisten saarella katsotaan toisten perään

Yhteisöllisyys voi näkyä monin tavoin. Auttamisena, tervehtimisenä tai jopa ruokakaupan valikoimassa. Stina Olander toimii kauppiaana K-Market Oliivissa. Hän suunnittelee kaupan valikoiman yhdessä asiakkaidensa kanssa. Valikoima on muodostunut asiakkaiden antamien toiveiden pohjalta. Stina kertoo, että parasta hänen työssään on se, kun kauppa vastaa asiakkaiden odotuksiin tai ylittää ne. Parhaita palautteita on, kun asiakas kertoo löytäneensä kaupasta tuotteen, jota ei ole muualta onnistunut löytämään.

Auttaminen ja toisten huomioiminen on tärkeää lauttasaarelaisille ja myös kauppiaalle. Stina kertoo, että arjessa auttaminen on pieni teko, joka tuo iloa kummallekin osapuolelle. Kaupassa on tapana esimerkiksi katsoa iäkkään Airi-rouvan perään kantamalla hänelle ostoksia kotiin. Kotikäynnin aikana vaihtuvat kuulumiset ja hoituvat myös pienet askareet.

Kauppias toimii vahvasti osana alueensa yhteisöä. Stina kokee, että kauppiaana hänen velvollisuuksiinsa kuuluvat myös henkilökunnan valmentaminen ja nuorten osallistaminen. Työelämään tutustujia eli TET-harjoittelijoita Stina pyrkii ottamaan kauppoihinsa niin paljon kuin mahdollista. Hän näkee, että hänellä on vastuu ja velvollisuus toimia ikään kuin työelämään kasvattajana. Nuorille on tärkeää saada jo varhaisessa vaiheessa tunne, että he kuuluvat yhteisöönsä. Myös K-Marketin kyläkauppatutkimuksessa korostui lähialueen ihmisten merkitys.

Stina toivoo, että työelämään tutustumisen kautta nuoret saavat rohkeutta ja valmiuksia työelämään. Lisäksi auttaminen, välittäminen ja ihmisten kohtaaminen ovat arvoja, joita kauppias toivoo voivansa siirtää tuleville sukupolville. Hän kehuukin sitä, kuinka fiksuja ja reippaita nuoret ovat.