Hyppää sisältöön
Savujuusto tulee Kuusamosta

Savujuusto tulee Kuusamosta

Päivitetty 8.10.2018

Kuusamon Juusto valmistaa pohjoisen aidot savujuustot tinkimättömällä ammattitaidolla.

Kuusamo on tunnettu ainutlaatuisen kauniista vaaramaisemistaan, vapaana kuohuvista koskistaan sekä villistä erämaaluonnostaan. Tähän seutuun ihastuivat aikoinaan myös monet kansallistaiteilijamme. Akseli Gallen-Kallelan tuohitorveen puhaltava Paimenpoika-maalaus on ikuistettu vanhan Kuusamon maisemissa. Kuusamon juuston nimikkokermajuusto Paimenpoika kantaa ylpeänä nimessään palan juuston alkuaikojen tarinasta.

Kuusamon Juuston juuret ovat vahvasti tässä Koillismaalaisessa ylänkömaisemassa, sen sitkeissä tilallisissa sekä heidän luonteikkaissa lehmissään. Ajanmukainen tuotantolaitoksemme on maailman pohjoisin juustomeijeri. Täällä paikallisten maitotilojen ensiluokkainen maito jalostetaan osaavissa käsissä, liki 60 vuoden kokemuksella, vahvaluonteisiksi, maistuviksi juustoiksi.

Kuusamon Savujuusto on yksi tuoteperheen helmistä. Sen aidoista leppälastuista peräisin oleva pehmeä savun maku johdattaa sinut ikiaikaisten vapaiden virtojen varsille, nuotiotulien loimuun, puhtaaseen pohjoiseen. Sulje silmäsi ja tee savujuuston siivittämä makumatka Kuusamoon!