Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ruskista jauheliha rasvassa. Sekoita pannulla joukkoon tuorejuusto, tomaattisose, oregano, timjami, suola ja mustapippuri.
Kiehauta vesi isossa kattilassa. Lisää sipulikeittoainekset ja makaronit. Keitä noin 6 minuuttia välillä sekoittaen.
Lisää kattilaan jauhelihaseos ja sekoita tasaiseksi.
Kaada makaroni-jauhelihaseos liemineen uunivuokaan. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista. Tarjoa makaronilaatikko salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! On kivaa, että näissä k-ruoka resepteissä on ilmoitettu ravintosisällöt. Tässä reseptissä annosmääräksi ilmoitetaan 5-6 annosta, onko tuo annoskohtainen ravintosisältö tällöin laskettu viiden vai kuuden annoksen mukaan?
K-Kuluttajapalvelu
6 kuukautta sitten
Kokkailija, ravintoarvot on tällaisessa tapauksessa laskettu viiden annoksen mukaan.
Kukanäähyväksyy
9 kuukautta sitten
Onko kukaan testamnut näitä reseptejä ennen julkaisua? Reilusti enemmän mausteita kuin ohjeessa ja silti sinappikurkuilta vaikkei sinappia sekaan laitettukaan. Kiertäkää kaukaa!
Mummu!!
1 vuosi sitten
Helppo ja herkullinen👌
Arti
1 vuosi sitten
Näppärä arkiresepti. Korvasin jauhelihan keittämällä 2,5dl soijarouhetta, lihaliemikuution ja 5dl vettä.
Enookokki
2 vuotta sitten
Kuivan oloista evästä. 2 tähteä yrityksestä
Arska
2 vuotta sitten
Aivan super! Vielä kun laittaa enemmän oreganoa ja vähemmän vettä, niin a’vot!
Kaapo
3 vuotta sitten
Helppo ja hyvää
Noora
3 vuotta sitten
Erinomaista! 👍🏼👍🏼
Kelpasi äidin ruoka kerrankin myös lapsille.
Helenan hellankulma
3 vuotta sitten
Tuo Kotikokin mainitsema Arla on varmasti oikein hyvä vastaava valmiste. Itse ostin Creme Bonjourin laktoositon Yrttitarha 200 g ja Creme Bonjourin laktoositon Valkosipuli 100 g ja käytin ne kaikki tuohon. Hyvää tuli! Varmaan muutkin tuorejuustomaut soveltuvat tähän reseptiin.
Kotikokki
3 vuotta sitten
Sama pulma kuin Kallella. Testaan Arla Lempi creme fraiche 200g valkosipuli-yrtit laktoositonta tilalle...
Kalle
3 vuotta sitten
Mitä voi käyttää tilalla kun tuota Crème Bonjour Cuisinea, valkosipuli & yrtit ei ole enää saatavilla??
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Kalle ja Kotikokki, kiitos huomiosta. Ohjeessa voi käyttää myös muita vastaavia pehmeitä tuorejuustoja tai maustettuja creme fraicheja. Välitämme palautteen reseptin tekijöille.
Marm3lade
4 vuotta sitten
Maistui mainiolle!
Kiitos!
5 vuotta sitten
Hauska resepti ja huippuhyvää!
Anafylaksia
6 vuotta sitten
Ohjeessa sanotaan, että kananmunaton. Tämä on kyllä harhaanjohtavaa, sillä Knorr sipulikeitto saattaa sisältää kananmunaa ihan pussin kyljestä luettuna. Allergiset Huom!
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Anafylaksia, kiitos hyvästä huomiostasi. Välitämme palautteen eteenpäin reseptistä vastaaville henkilöille.
Ei timjamille
6 vuotta sitten
Vielä saa paremman kun vaihtaa timjamin curryyn, uppoaa itselle ja lapsille, oikein hyvää sitten!
Satu
7 vuotta sitten
Tää on kyllä tosi hyvää!
Mikko
8 vuotta sitten
Oikaisin vielä vähän ja laitoin teräskattilan suoraan uuniin. Ei tarvitse vuokaa, varokaa kuumia kahvoja. Tämä on todella hyvää.
Kalle
8 vuotta sitten
5/5 helppoa ja hyvää ei voi epäonnistua
MiaP
9 vuotta sitten
Ihan parasta ja niin pienellä vaivalla!
Tutteli
10 vuotta sitten
Kivaa vaihtelua perinteiseen makaronilaatikkoon. Meillä tehty tätä useesti ja aina on kelvannut.