Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota öljyssä isossa kattilassa tai kasarissa sipuli ja valkosipulimurska. Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi ja kauniin ruskeaksi.
Lisää vesi, tomaattipastakastike, hienonnetut kanaliemikuutiot, punaviinietikka, kuivattu timjami, suola ja mustapippuri.
Murra lasagnelevyt pienemmiksi paloiksi ja lisää ne kattilaan tai kasariin.
Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä, kunnes lasagnepalat ovat pehmenneet eli noin 25 minuuttia. Sekoittele välillä, niin että levypalat eivät tartu toisiinsa kiinni.
Lisää lopuksi valutettu ja revitty mozzarella. Anna sulaa hetken ajan ja nosta tarjolle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Katkaisin levyt pitkittäin ja ladoin pystyyn, jolloin ei tarvinnut sekoitella välissä eikä yksikään levy tarttunut toisiinsa.
J.A.
2 kuukautta sitten
Helppo ja maistuva ruoka koko perheelle 😊
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Kava, ohjeessa voi halutessaan käyttää jauhelihan sijaan myös soijarouhetta. Lisää tällöin soijarouhe kohdassa 3.
Kava
1 vuosi sitten
Voisiko vaihtaa jauhelihan soijarouheeseen? Miten se tehdään?
Venäläinen
1 vuosi sitten
Hyvä resepti. Pikkuisetkin tykkää
Minä ise
1 vuosi sitten
Sis missä vaiheessa mascarpone pitää lisää ?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Minä ise, mascarponepastakastike lisätään kohdassa 3: "Lisää vesi, tomaattipastakastike, hienonnetut kanaliemikuutiot, punaviinietikka, kuivattu timjami, suola ja mustapippuri."
Hepe
1 vuosi sitten
Millä mozzarellan voisi korvata?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Hepe, mozzarellan voi halutessaan korvata juustoraasteella tai jättää kokonaan pois.
Heli
2 vuotta sitten
Tää jäi yksinasuvan ja tiskaamista vihaavan vakioreseptiksi. Juustoja vaihtamalla voi muutella kivasti makua, ja soijarouhettakin käyttämällä tämä resepti toimii vegenä herkullisesti.
Tintti
3 vuotta sitten
Hieman hämäävä tuo lasagnelevyjen määrä, koska Pirkka lasagnepaketissa on vain 10 levyä. Myös tuo grammamäärä 180g hämää kun paketin kannessa lukee 200 g..tosin tarkka levyjen määrä ilmenee takasivulla pienellä printillä, ei sitä kaupassa huomannut. Muuten loistava ohje 👍
kotikokki
3 vuotta sitten
Miten tästä saisi laktoosittoman version kun Mascapone sisältää maitoa?
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Kotikokki, Pirkka Parhaat mascarponepastakastikkeen tilalla voi käyttää esimerkiksi maidotonta Pirkka tomaatti-basilikapastakastiketta. Jos kastikkeesta haluaa kermaisemman, joukkoon voi lisätä hiukan laktoositonta ruokakermaa. Mozzarellasta löytyy Pirkka-sarjasta myös laktoositon versio.
Mammeli
3 vuotta sitten
Epäilin, voiko tulla mitään. Ei ollut kaapissa valmista pastakastiketta. Kauppaan pitkä matka. Korvasin 2x tomaattimurskalla ja soijakastikkeella, ja yrteillä, sekä kermalla, vielä pari desiä vettä ja lihalientä, miltei paketillinen lasagnelevyjä. Tuoksu ja maku lumoavat. Koostumus yllättävän hyvä. Ehkä ei ihan vedä vertoja perinteiselle lasagnelle, johon saa juustolla rapean pinnan, ja kauniit kerrokset makuineen. . Tämä on arkiversioksi tosi hyvä, nopeus oli plussaa, ja makukin hyvin lähellä oikeaa! Viisi tähteä.
Kotikokit
3 vuotta sitten
Kyllä oli helppo ja maukas ohje! Taitaa meidän perheessä jäädä "perinteinen lasse" tekemättä!! :)
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Säätäjä, etikka tuo syvyyttä ja makua kastikkeeseen. Sen voi myös halutessaan jättää pois.
Säätäjä
3 vuotta sitten
Helppo ja nopea herkku! Etikkaa en laittanut, mikä sen merkitys ruuan maulle tai koostumukselle olisi?
Tarkkasilmäinen
4 vuotta sitten
Reseptistä puuttuu kuohukerma! Videossa laittoi myös kermaa.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Tarkkasilmäinen! Hyvä huomio, kattilalasagnessa on ollut alunperin pastakastike, jonka valmistus on lopetettu ja siksi videolla on myös kuohukermaa. Resepti on testattu uusiksi Pirkka Parhaat Mascarponekastikkeella, joka on niin täyteläistä ettei kermalisäystä tarvita. Eli reseptille kirjatuilla tuotteilla onnistuu. Video on jätetty verkkosivuille, koska siitä saa vinkit reseptin valmistukseen muilta osin. Mukavia kokkaushetkiä!
Marko
4 vuotta sitten
Tomaattikastike puuttuu luettelista
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Marko, reseptissä on käytetty Pirkka Parhaat mascarponepastakastiketta, joka on Mascarpone-tuorejuustolla maustettu tomaattikastike.
Mummeliini62v
4 vuotta sitten
Oli todella hyvää, tuli kyllä hitti meidänkin talouteen. Ei tarvi uunia, joten sekin on plussaa.
Anna
4 vuotta sitten
Hei, voisinko saada alkuperäisen ohjeen? Mielestäni tuli parempaa sillä reseptillä.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Kimi, koska kyseessä on yhden kattilan ohje, kaikki ainekset laitetaan samaan kattilaan. Tällöin jauheliha tulee sipulien jälkeen niiden päälle samaan kattilaan ja sen jälkeen samaan lisätään muut ainekset päälle.
Kimi
6 vuotta sitten
Ohjeessa on yksi tekninen virhe selostuksessa josta kokemattomampi ruuanlaittaja saattaa hämääntyä:
”Kuullota öljyssä isossa kattilassa tai kasarissa sipuli ja valkosipulimurska. Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi ja kauniin ruskeaksi.”
- Jauhelihaa ei siis lisätä valkosipulimurskan ja sipulin joukkoon vaan paistetaan erillään ja mahdollisesti sen jälkeen lisätään se edellä mainittuun sörsseliin.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
H.P., reseptiä on viime vuonna muokattu ja siitä on poistettu kokonaan kerma. Ohjeen mukaan reseptiin ei siis kermaa tule.
H.P.
6 vuotta sitten
Paljonko tuota kermaa lorautettiin?
Heli
6 vuotta sitten
Helpompi, mutta yhtä herkullinen kuin alkuperäinen versio. Vähemmän myös tiskiä, mikä näin käsitiskarina mieletön plussa. Vahva suositus tälle.
Kotikokki
6 vuotta sitten
Tästä tuli meidän perheessä hitti 😋
Bertollin tilalla käytän Barillan, Dolmion tmv kastikeainekset yleensä Tomaatti/Basilca (400g) lisäksi 1-1,5 purkillista vettä.
Mozarellojen päällä juuri ennen tarjoilua laitan vielä tuoretta Basilicaa, ihanaa, nam😋😋
Lörppönen
7 vuotta sitten
Hei! Mitä samantapaista kastiketta voisin laittaa tuon bertollin tilalle, kun sitä ei löydy yhdestäkään asuinpaikkakuntani kaupasta?