Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Leikkaa peperonit ohuiksi renkaiksi ja kinkku suikaleiksi. Jaa tomaatit kahtia ja leikkaa puolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Jaa täytteen aineet puoliksi, sillä tortillat täytetään kahdessa erässä.
Levitä neljä tortillaa pellille leivinpaperin päälle. Ripottele puolet juustoraasteesta neljän tortillan puolikkaalle. Lusikoi päälle tacokastiketta ja sekoita se juuston kanssa. Ripottele kullekin tortillan puolikkaalle muutama peperonirengas ja levitä päälle suikaloitu kinkku.
Levitä tomaatti- ja sieniviipaleet täytteiden päälle. Peitä täyte lopulla juustoraasteella ja kuumenna avoimia tortilloja uunissa 225 asteessa sen verran, että pinnalla oleva juusto alkaa sulaa.
Taita tortillan tyhjä puolikas täytteen päälle ja käännä koko tortilla toiselle kyljelleen. Jatka paistamista yhteensä 10 minuuttia käännellen tortilloja vielä pari kertaa. Peitä kuumat tortillat leivinpaperilla ja liinalla, jotta ne pysyvät lämpiminä.
Täytä paistamisen aikana loput tortillaletut ja kypsennä niitä samoin 10 minuuttia käännellen kyljeltä toiselle. Tarjoa tortillat raikkaan vihannessalaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.